Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Telejärjestö keskittyy tietoturvaan, ei puutu sananvapauteen

ITU:n uusi johtaja haluaa säilyttää verkon hallinnan järjestöllään ja ICANNilla

Hamadoun Toure

15.1.2007 07:13 Kansainvälisen telejärjestö ITU:n uusi johtaja Hamadoun Tuore haluaa pitää internetin ICANNin ja ITU:n hallinnassa. Uuden kattojärjestön luominen on Touren mukaan tarpeetonta.

Toure aikoo johtaa järjestöään parantamaan tietoturvaa ja kaventamaan "digitaalista kuilua" kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä.

- Meidän pitää keskittyä yhteistyön parantamiseen, hän totesi.

Touren mukaan uuden kattojärjestön perustaminen hallitsemaan internetiä olisi "ristiriitaista ja hankala toteuttaa".

Internetiä hallitseva ICANN sai kolmen vuoden jatkoajan toiminnalleen Yhdysvaltain kauppaministeriöltä viime syyskuussa. Monet maat ovat kritisoineet Yhdysvaltain voimakasta asemaa verkon hallinnassa.

Touren mukaan hallitusten välistä "kybersotaa" tulee välttää. Siksi säännösten pitäisi olla väljiä ja ne pitäisi sopeuttaa paikallisiin olosuhteisiin.

- Tarkoituksenani ei ole kaapata internetin hallintaa. Minusta se ei kuulu ITU:n tehtäviin, mutta pääsihteerinä pyrin ottamaan osaa keskusteluun internetin tulevaisuudesta ja tarjoamaan teknistä apua. Keskityn tietoturvan parantamiseen, hän sanoi Reutersille.

Sen sijaan ITU ei aio puuttua verkon sananvapauteen. - Sananvapaus kuuluu sisällöntuotantoon, joka ei ole ITU:n tehtäviä. Verkon turvallisuus sen sijaan on, Toure määritteli.

Turvallisuuden ohella ITU aikoo kiinnittää huomiota laajakaistan standardisointiin, sähköisen kaupankäynnin turvallisuuteen ja videojärjestelmiin, joilla 3G liitetään internetiin.

Malista kotoisin oleva Toure valittiin ITUn johtoon marraskuussa. Häntä ennen järjestöä johti japanilainen Yoshio Itsumi. Suomalainen Pekka Tarjanne oli pääsihteerinä 1989-1999.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.