Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vertailu löytyy YouTubesta

Veisaako Nelly Furtado Suomesta varastettua Amiga-biisiä?

15.1.2007 11:59 Verkossa on noussut häly suositun hiphop-tuottaja Timbalandin kappaleesta. Kanadalaiselle naisartistille, Nelly Furtadolle, tuotettu kappale kuulostaa paikoin hyvin paljon suomalaisen Janne Sunin vuonna 2000 tekemältä kappaleelta.

Suni sävelsi kappaleensa "Acid Jazzed Evening" Helsingin Assembly-tietokonetapahtuman musiikkikilpailua varten. Biisi voitti vanhemman polven tietokonemusiikin sarjan. Suni käytti teossa Amiga-tietokonetta, ja kilpailun jälkeen Scene.org julkaisi kappaleen verkossa.

Tuottaja Timbaland, eli Timothy Mosley, löytyy esimerkiksi sellaisten artistien takaa kuin Justin Timberlake, Missy Elliott, Jay-Z, Björk ja Duran Duran. Nelly Furtadon tapauksessa suurennuslasin alla on Timbalandin kostama kappale "Do it".

Videopalvelu YouTubessa on julkaistu pätkä, jossa vertaillaan kumpaakin biisiä keskenään. Yhtäläisyyksiä löytyy, ja Sunia on kannustettu aloittamaan oikeustoimet.

Toisaalta verkossa on myös puolusteltu mahdollista kopiointia, sillä vanhempien kappaleiden samplailu eli lainaaminen on alalla tyypillisistä. Janne Suni ei ole kuitenkaan saanut penniäkään rojalteina.

Suni sanoo Digg-uutispalvelussa nimimerkillä tempestflt, että Do it -kappaleeseen on lainattu intro-osuus hänen Amiga-kappaleensa c64-versiosta, joka on norjalaisen Glenn Rune Gallefossin käsialaa. Suni korostaa, että yhtäläisyyksien havaitsemiseksi kuuntelijan ei kannata toistaa kuin viisitoista ensimmäistä sekuntia hänen kappaleestaan. Intron melodia toistuu Do it -kappaleessa Nellyn laulun taustalla.

Viimeisin käänne on, että Timbaland näyttäisi käyttäneen Sunin kappaletta jo aiemmin kännykän soittoäänen perustana vuonna 2005. Soittoääntä tarjotaan esimerkiksi MSN Musicissa.

Asiasta uutisoi Yleisradio verkossa eilen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.