Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuluttaja kohtaa tutun Postin

Posti muuttui yritysmaailmassa Itellaksi

Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva

16.1.2007 13:52 Suomen Posti -konsernin markkinointinimien käyttö on uudistunut. Yritysasiakkaille tarjotaan kaikki palvelut Itella-nimellä yhdeksässä Pohjois-Euroopan maassa. Posti säilyy kuluttajille tarjottavien palvelujen markkinointinimenä Suomessa.

Postin mukaan uudistuksen lähtökohtana on eri asiakasryhmien erilaiset tarpeet. Lisäksi konsernin palvelutarjonta on laajentunut perinteisen postitoiminnan ulkopuolelle ja liiketoiminta kansainvälistynyt.

Ensimmäinen askel uudistuksessa otettiin tammikuussa 2005, kun konsernin informaatiologistiikan palveluja ryhdyttiin markkinoimaan Itella-nimellä Pohjois-Euroopassa.

Tietotekniset palvelut kasvussa

Kuluttaja- ja yritysasiakkaiden odotukset Suomen Postin toiminnalle ovat hyvin erilaiset. Tarjoamalla näille asiakasryhmille palveluja eri markkinointinimillä selkeytetään asiakasviestintää ja näin helpotetaan asiointia, Posti uskoo.

Jatkossa tuotteiden ja palvelujen kehitys voidaan tehdä entistä asiakaslähtöisemmin huomioiden kuluttajien ja yritysasiakkaiden erilaiset tarpeet.

Konserni palvelee yritysasiakkaita tarjoten postipalvelujen ohella informaatio- ja palvelulogistiikan ratkaisuja. Näitä ovat muun muassa verkkokaupan, palveluvarastoinnin, suoramarkkinoinnin ja sähköisen laskutuksen ratkaisut.

Koko konsernin liikevaihdosta 95 prosenttia tulee yrityksiltä ja yhteisöiltä. Perinteisten postipalvelujen osuus konsernin liikevaihdosta on nyt noin puolet ja postipalvelulain säätelemien palvelujen osuus vastaavasti vain noin neljännes.

Itella-brandi sanelee tytäryhtiöiden nimet

Vuodenvaihteessa uudistettiin myös tytäryhtiörakennetta. Informaatiologistiikan tytäryhtiöt Itella Suomi ja Elma Electronic Trading yhdistyivät muodostaen Itella Information Logisticsin. Logistiikan tytäryhtiöt Logia, Logia Moda ja North Euroway muodostavat puolestaan yhden yhtiön, Itella Logisticsin.

Tämän vuoden aikana yhdenmukaistetaan myös ulkomailla toimivien tytäryhtiöiden nimet. Informaatiologistiikan tytäryhtiöt muuttuva Itella Information Logistics -nimisiksi ja logistiikan tytäryhtiöt Itella Logistics -nimisiksi.

Itella-markkinointinimi alkaa vuoden alusta lähtien vähitellen näkyä yhä enemmän yritysasiakkaille suunnatussa toiminnassa ja markkinoinnissa. Itella-tunnus säilyy ennallaan. Tunnus saa rinnalle ilmeen, joka kuvastaa tavoittamista, tehokkuutta ja älykkäitä ratkaisuja. Uusi ilme alkaa näkyä muun muassa katukuvassa, kun vuoden 2007 aikana suuri osa konsernin käyttämistä autoista vaihtaa ulkonäköä.

Myös konsernin internet-sivut uudistuvat 20.1. Jatkossa yritys- ja kuluttaja-asiakkaille sekä Suomen Posti -konsernille on omat erilliset sivustonsa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.