Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pikkuauto ei käy kaupaksi

Peugeot kokeilee autojen verkkomyyntiä

Likuovinen 1007 ei ole käynyt kovinkaan hyvin kaupaksi.

19.1.2007 09:16 (päivitetty 11:20) Autovalmistaja Peugeot aikoo myydä erän käytettyjä 1007-mallia alennusmyyntisivuilla Ranskassa. Yhtiö ei kuitenkaan aio alkaa kilpailla jälleenmyyjiensä kanssa.

Peugeot kertoi torstaina asettavansa noin sata kappaletta käytettyä 1007-mallista autoaan myyntiin. Autoja on kolmella eri varustetasolla.

Autot tulevat myyntiin www.vente-privee.com -verkkosivulle. Sivu kutsuu itseään klubiksi, joka järjestää alennusmyyntejä jäsenilleen. Alennukset ovat yleensä 30-70 prosenttia listahinnoista. Sivut myyvät etenkin muotivaatteita, pelejä, urheilutarvikkeita ja kelloja.

Peugeotin reilut kaksi vuotta vanha 1007-malli ei ole käynyt kaupaksi odotetusti. Yhtiö kertoi haluavansa kokeilla "kuluttajien halukkuutta kalliiden tavaroiden hankkimiseen verkosta".

Peugeot kuitenkin painotti, ettei yhtiö aio alkaa vakituisesti kauppaamaan autoja verkossa eikä muutenkaan työntyä jälleenmyyjiensä tontille.

1007:n ostajat voivat maksaa ajoneuvon pankkikorteilla tai vastaavilla, mutta käsiraha tulee olla suoritettu ennen luovutusta, Reuters kertoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.