Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Aikaa syyskuun loppuun asti

Kuluttajajärjestöt vaativat muutoksia iTunesiin

22.1.2007 16:04 Suomen ja Norjan kuluttaja-asiamiehet sekä Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot vaativat yhdessä Applen nettimusiikkikauppa iTunes Music Storea korjaamaan sopimusehtonsa kuluttajien kannalta myönteisemmiksi. Kukin maa on lähettänyt muutostarpeista iTunesille kirjeen.

Kuluttajaviraston mukaan keskeinen ongelma on ollut se, että iTunesista ostettuja musiikkitiedostoja on voinut soittaa ainoastaan tietyissä laitteissa. Suomessa lähtökohtana on kuitenkin pidetty sitä, että kuluttaja saa itse valita, millä laitteella hän verkosta ostamaansa musiikkia kuuntelee. Sopimusehdot, jotka estävät tämän tai hankaloittavat tätä tarpeettomasti, on siksi on poistettava.

Esillä on ollut mahdollisuus, että iTunes kertoisi kuluttajille, että he voivat kiertää tekniset rajoitukset polttamalla musiikkikappaleet ensin cd-levylle ja levyltä johonkin muuhun mp3-soittimeen. Tämä ei ole kuitenkaan pitkällä aikavälillä riittävä vaihtoehto, Kuluttajavirasto katsoo.

Yritystä kehotetaankin miettimään jotain muuta ratkaisua siihen, että iTunesista ostetut musiikkitiedostot olisivat yhteensopivia kaikkien laitteiden kanssa. Kehitystä odotetaan tapahtuvan syyskuun 2007 loppuun mennessä.

Suomessa ei Englannin lakia lueta

iTunesin on myös muutettava sopimusehtojensa kohta, jossa se varaa itselleen oikeuden muuttaa yksipuolisesti palvelun käyttösääntöjä. Yritys ei voi rajoittamattomasti muuttaa jo tehtyjä sopimuksia. Lisäksi iTunesin on muutettava sopimusehtojaan niin, että riski musiikkitiedostoille aiheutuvasta tai niiden aiheuttamista vahingoista jakautuu tasaisemmin yrityksen ja asiakkaan kesken.

Suomen ja Norjan kuluttaja-asiamiehet sekä Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot ovat kiinnittäneet huomiota myös siihen, että iTunes mainitsee sopimusehdoissaan soveltavansa sopimuksiin Englannin lakia. ITunesin kuluttaja-asiakkailla on kuitenkin oltava oikeus vedota oman kotimaansa lainsäädäntöön.

Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet sekä Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot ovat viime vuoden aikana kukin tahollaan neuvotelleet iTunesin kanssa. Maat työskentelevät myös yhteisvoimin parantaakseen eurooppalaisten kuluttajien oikeuksia.

Musiikkitiedostojen yhteensopivuus eri laitteiden kanssa sekä ylipäänsä kuluttajien mahdollisuus käyttää verkosta ladattua musiikkia joustavammin ovat avainasemassa, jos halutaan edistää musiikin lataamisen laillisten markkinoiden kehittymistä, Kuluttajavirasto painottaa.

ITunesin tapaus on myös merkki muille alan yrityksille siitä, että yhteensopivuus on kuluttajien kannalta tärkeä asia ja yritysten kannattaa ottaa se huomioon strategioissaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.