Teleala pisti mainoseuronsa patjan alle
24.1.2007 15:49 Telepalvelujen mainonta väheni viime vuonna 23,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Erityisen selvästi lasku näkyi tv-mainonnassa, johon teleala panosti euroja 28,9 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2005.
TNS Gallupin yksikönjohtajan Kirsi Masten mukaan lasku selittyy osittain telealan hintakilpailun tasaantumisella. Telepalvelujen suurimmat mainostajat olivat Elisa, TeliaSonera ja Dna. Näistä ainoana mainospanostuksiaan kasvatti Elisa.
Elisa nousi myös TeliaSoneran ohi maan suurimmaksi merkkimainostajaksi. Viiden kärkeen mahtuivat myös Unilever Finland, L'Oréal Finland ja Procter & Gamble. Vuonna 2005 viiden suurimman merkkimainostajan joukossa oli neljä teleyhtiötä.
Mediamainonta kasvoi
Mediamainonnan kokonaiskehitys jatkoi edellisvuosien kasvu-uralla. Vuonna 2006 mainontaan käytettiin Suomessa 1,23 miljardia euroa eli 3,7 prosenttia edellisvuotta enemmän.
– Kasvu on iloinen asia, mutta muun Euroopan lukuihin verrattuna Suomen kasvuluvut ovat vielä vaatimattomia, Maste totesi tiedotustilaisuudessa.
Esimerkiksi Romaniassa mainonta kasvoi viime vuonna lähes 30 ja Slovakiassa 20 prosenttia. Kasvu oli kovaa myös Tanskassa ja Espanjassa, joissa se ylsi 12 prosenttiin.
Luokiteltu kasvussa Suomessa
Suomessa mainonnan kasvua ajoi etenkin luokiteltu mainonta. Avoimien työpaikkojen mainonta kasvoi 17,6 prosenttia ja kiinteistöjen ja asuntojen 9,3 prosenttia. Hyvään kasvuvauhtiin kirivät myös auto-, lääke- ja elintarvikeala.
Maste luonnehti viime vuotta sähköisten medioiden vuodeksi. Panostukset tv-mainontaan kasvoivat 5,3 prosenttia. Masten mukaan etenkin merkkimainonta painottui viime vuonna televisioon. Tv-mainontaa lisäsivät merkittävästi esimerkiksi kauppa, lääkeala, kosmetiikka ja elintarvikeyhtiöt.
Myös verkkomedian kasvu jatkui loppuvuoden hidastumisesta huolimatta. Sen osuus mainoskakusta nousi viime vuoden 3,0 prosentista 3,8 prosenttiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi











