Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaikki edellytykset jatkaa etäkauppaa

Viinikauppa.com hämmästelee Tuotevalvontakeskuksen tutkintapyyntöä

Tullin hallussa olevista viineistä valtaosa lienee jo pilalla.
Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva

25.1.2007 16:35 Viinikauppa.com lähettää lehdistötiedotteen, jossa se pyrkii korjaamaan Tuotevalvontakeskuksen mielestään väärää tulkintaa liittyen juomien maahantuontiin.

Virolaiskaupan kautta on voinut tilata alkoholijuomia neljän vuoden ajan. Aiemmissa viranomaiskäsittelyissä on todettu, että yhtiön toiminnan keskeyttämiselle ei ole perusteita.

Viinikaupalle tuli eilen yllätyksenä median kautta tieto siitä, että Tuotevalvontakeskus on tehnyt asiasta tutkintapyynnön tullille. Yhtiö katsoo, että Tuotevalvontakeskuksen tutkintapyynnön täytyy perustua väärään oletukseen.

Viinikauppa.com selittää, ettei se harjoita kaukomyyntiä, eikä myöskään voi näin toimia tuotteiden maahantuojana, joka olisi ilmoitusvelvollinen toiminnastaan. Yhtiö ei siten myöskään riko lakia, tiedotteessa seisoo.

Tämän ovat todenneet sekä Helsingin hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus myöntämättä tullille valituslupaa. Itse verotuksen osalta korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei yhtiö ole myöskään verovelvollinen ja velvoitti tullin vastaamaan hävinneenä osapuolena Viinikauppa.comin oikeudenkäyntikuluista.

Alkoholin valmisteveron maksamisen korkein hallinto-oikeus on todennut kuuluvan jollekin muulle taholle kuin Viinikauppa.comille eli käytännössä ostajalle.

Viinit pilalla

Kaupan käsityksen mukaan tulli pyrkii nopeasti ratkaisemaan, miten se menettelee niiden juomien kanssa, jotka se on pysäyttänyt, koska se ei tiennyt miten muutenkaan toimia.

Tullilla on varastossa ostoarvoltaan noin 200 000 euron tuotemäärä, josta todennäköisesti merkittävä osa on piloilla vanhentuneena tai pilaantuneena vääränlaisen säilytyksen johdosta. Yhtiö tosin toivoo, että juomat on säilytetty oikealla tavalla huomioiden yksilölliset säilytysvaatimukset.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.