Foxin esittämätön hittisarja vuosi YouTubeen

YouTube on nykyään Googlen omistuksessa.
26.1.2007 11:30 20th Century Fox haluaa tietää, kuka latasi verkon YouTube- ja LiveDigital-palveluihin tv:ssä vielä esittämättömiä jaksoja hittisarja 24:stä. Lisäksi sama henkilö toi näytille hiljattaisia The Simpsons -piirrossarjan jaksoja.
E-Commerce Times kertoo Foxin lähettäneen YouTubelle ja LiveDigitalille haasteet käyttäjätietojen saamiseksi kyseisestä henkilöstä.
Vielä ei ole tiedossa, kuinka YouTube reagoi Foxin vaatimukseen. Viime vuonna YouTube myöntyi vastaavassa tapauksessa, mutta sittemmin palvelu on siirtynyt Googlen omistukseen. Google taasen on usein heittänyt vesilintua tämäntapaisilla tietovaatimuksilla.
Foxin haasteet saattavat myös olla omiaan testaamaan Yhdysvaltain DMCA-lain (Digital Millennium Copyright Act) toistaiseksi koettelemattomia lausekkeita.
E-Commerce Times pitää todennäköisenä, että Google suostuu tietoluovutuksiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 11.3. Virolaismies kosti If-vakuutusyhtiölle viruksella
- 11.3. HP vihjaa kilpailijan osallisuudesta rekkaryöstöihin
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 11.3. Intel julkaisi prosessorin himopelaajille
- 11.3. Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa
- 11.3. Wlan päihitti datasähkön
- 11.3. Poliisi lähestyy verkkokansaa vinkkinapilla
- 11.3. Irtisanottu yritti sabotoida terroristitietokantaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 11.3. Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa
- 11.3. Virolaismies kosti If-vakuutusyhtiölle viruksella
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 11.3. Nokia-laatikosta tuli slangisana lahjonnalle
- 11.3. Wlan päihitti datasähkön
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 11.3. Elisa nokittaa Soneraa formuloilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 11.3. Wlan päihitti datasähkön
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 11.3. Nokia-laatikosta tuli slangisana lahjonnalle
- 11.3. Poliisi lähestyy verkkokansaa vinkkinapilla
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä 13:48
- Tässä on vuoden mainosteko 11:55
- Facebook tietää pian missä luuhailet 10:49
- FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia 09:30
- Intel julkaisi prosessorin himopelaajille 15:29
- Nokia-laatikosta tuli slangisana lahjonnalle 13:27
- Elisa nokittaa Soneraa formuloilla 10:36
- Sony tuo 3d-televisionsa kauppoihin kesäkuussa 12:57
- Lisää
-
89 e
Acer Veriton L670G (Core 2 Duo E8500, 4 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
67 e
Acer Veriton X480G (Core 2 Duo E8500, 4 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
38 e
Acer Veriton M670G (Core 2 Duo E8500, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
30 e
Acer Veriton L480G (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
25 e
Acer Veriton X480G (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö





