Internet on yhä suositumpi kierrätyskeskus
30.1.2007 15:16 Samaan aikaan kun shoppaaminen on yhä suositumpi harrastus, netistä on tullut käytettyjen tavaroiden kierrätyskeskus, viestii ruotsalaisen verkkokauppa Traderan kyselytutkimus. Se paljastaa monen potevan myös alavireisyyttä ostoskierroksen jälkeen.
Shoppaamisesta on tullut suosittu harrastus, kertoo ruotsalaisen verkkokauppa Traderan teettämä kysely. Joka neljäs siihen osallistuneista pitää shoppaamista mieluisimpana ajanviettotapana ja tekeekin useita kertoja kuukaudessa ostoskierroksen. Verkkokaupoissa ostoksia sen sijaan tehdään verraten harvoin: enemmistö korkeintaan kerran kuukaudessa, jos niinkään usein.
Ahkeran shoppaamisen voisi kuvitella kulkevan käsikkäin kuluta ja heitä pois -kulttuurin kanssa, mutta trendi on nyt Traderan mukaan toinen: 84 prosenttia kyselytutkimukseen osallistuneista sanoo mieluummin myyvänsä vanhoja tavaroitaan netissä kuin heittävänsä ne menemään. Useampi kuin joka toinen sanoo myös ostaneensa netistä jotain käytettyä.
Kaupat kaduttavat usein
Vaikka shoppaaminen sijoittuukin mieluisien ajankäyttökohteiden listalla kolmanneksi heti perheen kanssa ja internetissä vietetyn ajan jälkeen, ei ostoksilla olo tuota aina vain iloa. Moni ruotsalainen kokee olonsa alakuloiseksi tai jopa ahdistuneeksi intohimoisen shoppaamisen seurauksena ja moitiskelee itseään liiallisista ostoksista, Traderan kysely kertoo.
Myös miesten ja naisten ostostottumukset käyvät tuloksista ilmi. Naisten suosimia tuoteryhmiä ovat vaatteet, sisustus ja ylellisyystuotetet, kun taas miesten listalla kolmen kärki muodostuu kodinelektroniikasta, vaatteista sekä ääni- ja kuvatallenteista.
Kyselyyn osallistui 509 aikuista, 18-64 -vuotiasta ruotsalaista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna
27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (3)
Selvästi esille kierrätyspaikat, että jokainen ne löytää.