Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Arvosteli moottoripyöräliikkeen toimintaa

Motoristi 12 000 euron korvauksiin nettikirjoituksistaan

30.1.2007 09:50 Helsingin käräjäoikeus on tuominnut helsinkiläisen moottoripyöräharrastajan törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoihin hänen moottoripyora.org-nimisellä internetin keskustelufoorumilla kirjoittamistaan väitteistä.

MP Maailma -lehden mukaan käräjäoikeus tuomitsi harrastajan maksamaan kuusikymmentä päiväsakkoa eli 1920 euroa ja asianomistajalle, Cycle World Oy:n entiselle toimitusjohtajalle, henkisestä kärsimyksestä kolmetuhatta euroa viivästyskorkoineen 22.9.2005 lukien.

Lisäksi tuomittu velvoitetaan korvaamaan todistajien kuluja noin 1300 euroa ja asianomistajan oikeudenkäyntikuluista 5960 euroa korkoineen, eli yhteensä tuomitulle kertyy maksettavaa yli 12 000 euroa.

Syyttäjällä, asianomistajalla ja tuomitulla on viikko aikaa valittaa päätöksestä. Tuomittu on jo ilmoittanut tyytymättömyydestään, joten asian käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Moottoripyöräaiheisen MP Maailman mukaan kyseessä on tiettävästi yksi suurimmista korvausvaatimuksista, mitä Suomessa on tähän mennessä tuomittu tapauksissa, jotka ovat saaneet alkunsa internetin keskustelufoorumeilta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.