Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vientimahdollisuuksia suomalaisille ympäristöteknologian yrityksille

VTT kyhää ekokaupunkia Kiinaan

Piirtäjän näkemys ekokaupungin televiestinnästä.

1.2.2007 15:29 (päivitetty 16:29) VTT valmistelee hanketta, jonka tavoitteena on koota suomalaisyrityksiä rakentamaan Kiinaan pieni ekokaupunki.

Tiedotteen mukaan ekokaupungin suunnittelussa ja rakentamisessa käytetään uusinta suomalaista ympäristöteknologian ja kestävän kehityksen teknologiaa ja tuotteita.

Ekokaupunki on kauppa- ja teollisuusministeriön käynnistämän ympäristöliiketoiminnan kansainvälistämishankkeen, Finnish Environmental Cluster for Chinan (FECC), kärkihanke. Lisäksi VTT:llä on Kiinassa muun muassa energiatehokkaan rakentamisen ja kaukolämmön tehostamisen hankkeet.

Eero Paloheimon mietteet pohjana

Energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten yhteiskuntamuotojen kysyntä on jatkuvassa kasvussa maailmalla. VTT painottaa, että nopeasti kasvavilla alueilla, kuten Kiinan kaupungeissa, on valtavasti kysyntää erilaisille kestävän kehityksen ratkaisuille. Näitä tarvitaan esimerkiksi rakentamisessa, liikenteessä, tietoliikenteessä, vesihuollossa sekä hajautetussa energiantuotannossa.

Idea Kiinan ekokaupunkihankkeesta perustuu professori, tekniikan tohtori Eero Paloheimon Syntymättömien sukupolvien Eurooppa -kirjassaan esittämiin ajatuksiin ekotehokkaan ja ympäristöystävällisen yhteisön rakentamiseksi.

VTT:n mukaan Paloheimon kirjan kiinannos on herättänyt Kiinassa suurta kiinnostusta. VTT:n monialainen teknologiaosaaminen yhdessä suomalaisten avainyritysten kanssa mahdollistaa ensimmäisen mallikaupungin rakentamisen Tianjinin kaupunkiin.

Ekokaupungin suunnittelussa ja rakentamisessa voidaan käyttää ja soveltaa täysin uusia, suomalaisia teknologioiden osaamisyhdistelmiä ja niistä syntyviä tuotteita. Näitä ovat esimerkiksi suljettu vesijärjestelmä, integroitu telekommunikaatio, liikenteen paikannusjärjestelmä, jätehuolto ja kierrätys sekä päästötön henkilöliikenne.

Kumppanina Cicete

Parhaillaan VTT:n johdolla on käynnissä selvitysprojekti, joka edeltää huhtikuun seminaaria ja rakennushankkeen syntymistä. Selvitysprojektin tulokset ja ekokaupungin idea esitellään huhtikuisessa Tianjinin seminaarissa.

VTT toimii hankkeessa yhteistyössä suoraan Kiinan keskushallinnon alaisen Cicete-organisaation (China International Center for Economic and Technical Exchanges) kanssa. Suomalaiset yliopistot, kuten Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin yliopisto, ja kiinalainen Tsinghua tuovat lisäosaamista projektin käyttöön.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.