Cd-levyjen myynti rämäkässä laskussa

Nettimusiikin myynti ei ole vielä pystynyt korvaamaan cd-levyjen myynnin laskua.
Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva
8.2.2007 09:45 Yhdysvalloissa cd-levyjen myynti on pudonnut alkuvuonna jo 20 prosenttia, kertoo Times-lehti. Levymyynnin romahdus johtuu osaltaan nettimusiikin myynnin rajusta kasvusta.
Nettimusiikin myynnin lisäys ei kuitenkaan ole pystynyt korvaamaan cd-levyjen myynnin laskua Yhdysvalloissa.
Maan musiikkimyynti olikin kokonaisuudessaan seitsemän prosentin laskussa tammikuun lopussa. Times-lehden mukaan tämä kertoo siitä, että pitkäaikaiset toiveet musiikkimyynnin vilkastumisesta eivät ainakaan vielä näy toteutuvan.
Alan analyytikotkin ovat joutuneet rukkaamaan ennusteitaan uuteen uskoon. Esimerkiksi Pali Research -yhtiön analyytikko Rich Greenfield on alentanut ennustettaan Yhdysvaltojen tämän vuoden musiikkimyynnistä. Hän arvioi, että musiikkimyynti kokonaisuudessaan laskisi kolme prosenttia, kun aiempi arvio oli yksi prosentti.
Vaikka cd-levyjen myynnin odotetaankin hieman vilkastuvan vuoden loppua kohden, niin alalla uskotaan, että myynti tulee laskemaan 12 kuukauden aikana kymmenen prosenttia.
Nettimusiikin myynnin ennustetaan sen sijaan kasvavan 40 prosenttia Yhdysvalloissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft viettää aukkopeijaisia tiistaina
09.02.2007 Microsoft ilmoittaa julkaisevansa ensi tiistaina peräti kaksitoista tietoturvatiedotetta, jotka paikkaavat useita kriittisiä haavoittuvuuksia muun muassa Windowsista, Officesta ja myös Microsoftin tietoturvasoftasta.
Kolme vuotta sitten
Phishing-konnat huijaavat verohelpotusten avulla Yhdysvalloissa
09.02.2009 Huijarit lähettävät Yhdysvaltain veroviraston nimissä viestejä, joilla tarjotaan verohelpotuksia. Viesteillä yritetään kalastella henkilökohtaisia tietoja.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- Danske Bankin Ilkka Hallavo jättää tehtävänsä 11:08
- Louis Vuitton -kondomeja myydään 68 dollarin hintaan 11:44
- IS: Huijaus Otto-automaateilla – tässä oikea ja väärä automaatti 11:00
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












