Kotek löytää kysyntää yli miljoonalle digiboksille
13.2.2007 11:48 Syyskuun alkuun mennessä digiboksien tarve on minimissään miljoona boxia, Kotek arvioi. Koska useissa talouksissa on useampia tv-vastaanottimia, niin arvio onkin, että digiboxeja tullaan myymään jopa yli 1,5 miljoonaa.
Kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekin mukaan kova kysyntä pystytään tyydyttämään. Laitehankinnat kannattaa tehdä kuitenkin hyvissä ajoin, jolloin vältetään loppukesän mahdolliset ruuhkahuiput.
- Digiboksikauppa tuleekin olemaan 25-30 prosentin osuudellaan merkittävä osa koko kodin viihde-elektroniikan kauppaa vuonna 2007. Vuoden 2007 digiboksikaupasta 60 prosenttia tulee olemaan kaapeliverkon laitteita, ja kokonaiskaupasta tallentavien, kiintolevyllä varustettujen laitteiden kappalemääräinen osuus on noin viidennes. Valtaosa laitteista, noin 70 prosenttia, tulee olemaan kortinlukijalla varustettuja, ennakoi Elina Yrjänheikki Kotekista.
Yrjänheikin mukaan kuluttajien asenteet digi-tv:tä kohtaan ovat muuttuneet selvästi positiivisemmiksi. Trendi näyttää olevan, että ainakin kodin ykkösboksi on tallentava ja muissakin varaudutaan maksukanavien käyttöön.
Perusboksien kysyntä pienenee
Digiboksien hinnoissa näkyy samansuuntainen kehitys kuin tietotekniikan laitteissa - samalla rahalla saa aiempaa enemmän ominaisuuksia. Perusboksien (50-70 euroa) kysyntä pienenee, koska pienellä lisäpanostuksella saadaan kortinlukijallinen malli ja mahdollisuus myös maksukanaviin (100-120 euroa).
Kotekin mukaan kiinnostavimman tuoteryhmän muodostavat tallentavat digiboksit (200-300 euroa yhdellä virittimellä ja 400-600 euroa kahdella virittimellä). Runsaan tv-tarjonnan aikana voidaan kahden virittimen malleilla katsoa yhtä kanavaa ja tallentaa toista.
Valtakunnallista digi-tv-uudistusta yritetään vauhdittaa parhaillaan kuluvalla teemaviikolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan
27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












