Ajattelu on paksun lompakon veroinen Google-mainonnassa

Markus Varsikko selvittää millä hakusanoilla oma yritys saa näkyvyyttä Google sivuilla.
14.2.2007 16:09 Suomalainen kuluttajakaupan yritys maksaa hakukonemarkkinoinnista 3,5 euroa syntynyttä kauppaa kohti. Toisen, b2b-alalla toimivan suomalaisyrityksen kustannus kauppaa kohti on 52 euroa. Molemmat ovat tyytyväisiä, sanoo Getitright Oy:n Markus Varsikko.
Hakukonemarkkinointi poikkeaa radikaalisti kaikista aikaisemmista menetelmistä. Se tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa asiakkaat silloin kun he ovat ostoaikeissa ja tehdä kaupat saman tien. Kaupan tekemisen kustannus saattaa lähentyä nollaa.
Lisäksi hakukonemarkkinointi on käytännössä ainoa media, jolla pk-yritys voi saada tuotteitaan esille globaaleilla markkinoilla.
Varsikon ja Googen Suomen johtaja Petri Kokon mukaan vasta harvat yritykset ovat ymmärtäneet hakukonemarkkinoinnin tarjoamat mahdollisuudet. Tämän takia kilpailu oikeista hakukoukuista, hakusanoista, on vielä heikkoa ja terävällä ajattelulla ja hyvällä tutkimustyöllä pääsee yhtä hyviin tuloksiin kun ostamalla suuren joukon hakusanoja.
Kokko vakuuttaa, että Googlen varsinaiset, sisältöön kohdistuvat hakutulokset ovat pyhiä, eikä niihin pääse vaikuttamaan millään rahalla. Sen sijaan mainoslinkeistä käydään joka haun yhteydessä uusi huutokauppa.
Mainoslinkkejä voi olla useita kymmeniä, mutta käytännössä vain etusivulle sijoittuvilla on merkitystä. Linkkipaikkojen huutokauppa ratkaisee tekstimainosten järjestyksen. Huutokauppa ei perustu pelkästään siihen, paljonko mainostaja on valmis maksamaan näkyvyydestä vaan myös mainoksen sopivuudella tehtyyn hakuun on merkitys.
Googlella on oma, supersalainen kaava mainoksen relevanttiuden laskemiseen. Tarkoituksena on, että sekä varsinaiset hakutulokset että mainokset palvelevat hakujen tekijää mahdollisimman hyvin. Jos tieto ei kohtaa hakijaa, menettää hakukone merkityksensä ja luotettavuutensa ja samalla sen liiketoimintamahdollisuudet kutistuvat.
Kaupan kustannus lähenee nollaa
Petri Kokko sanoo, että hakukonemarkkinointi yhdessä automatisoidun tilausjärjestelmän kanssa voi viedä yksittäin kaupan solmimisen kustannukset lähelle nollaa. Perustana on silloin isolla työllä ja rahalla rakennettu kaupanteko- tai välitysjärjestelmä, mutta muuttuvien kustannusten mataluus antaa mahdollisuuden myydä tuotteita erittäin pienelläkin marginaalilla.
Varsikko esitteli tiistaina Helsingissä nimeltä mainitsemattomien asiakkaidensa aitoja kustannuksia. Alla olevan taulukon mukaan 24 prosenttia tunnetun yrityksen verkkotilauksista tuli Google-mainosten kautta. Hakukonemainonnan kustannukset olivat 3,49 euroa tilausta kohti.
Vastaavassa b2b2-esimerkissä kaikkien vierailijoiden lukumäärä oli noin 1 700. Yli puolet syntyneistä sopimuksista tuli sisään hakukoneen kautta. Kustannus yhtä sopimusta kohti oli 51,7 euroa.
Varsikon mukaan kustannukset muihin markkinointimenetelmiin verrattuna jäävät jopa kymmenesosaan.
Google-kustannus kauppaa kohti Asiakasesimerkki kuluttajamarkkinoinnista
Lähde: Get It Right |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää
11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (6)
Entäpä jos et saakaan mainosviestiäsi esiin ja tuotteet ovat jo kanavassa, tai jos Google päättää, ettei hyväksykään sanavalintojasi. Aivan hillitön riski sille, että vaikka Price ja Product olisivat kohdallaan, niin Promotion jäisikin toteutumatta.
Itsekin mainostan siellä, mutta tämä tarina oli kuin
heidän itsensä kirjoittama.
Ei mitään uutta auringon alla - Digitodayhan julkaisee tiedotteet sellaisenaan. Ja mikäli kyseessä on SanomaWSOY:n palvelu (Welho yms), uutiskynnys täällä on yllättäen erittäin alhainen...