Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kohukirja ei myy

Susan Kurosen kirja ei vedä ostajia

Kirjakaupat eivät pääse rikastumaan Susan Kurosen kohukirjalla.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

20.2.2007 16:15 Susan Kurosen paljastuskirjasta ei näytä tulevan kirjakaupoille myyntimenestystä. Esimerkiksi Akateemisen kirjakaupan johtajan Stig-Björn Nybergin mukaan kohukirjan myynti on lähtenyt käyntiin varsin heikosti.

Akateemisen kirjakaupan Helsingin keskustan myymälässä Susan Kurosen kirja Pääministerin morsian on ollut esillä jo eilisestä maanantaista lähtien, mutta myynti ollut vähäistä.

– Ei kyllä ole hurraamista. Muutamia kymmeniä kappaleita, sanoi Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nyberg.

Nybergin mukaan eräässä Akateemisen Kirjakaupan myymälässä kirjaa ei oltu myyty lainkaan tiistai-iltapäivään mennessä.

Hän ei myöskään usko, että Kurosen kirjan myynti piristyisi jatkossakaan. Akateemisen asiakaskuntaa kirja kun ei näytä kiinnostavan.

– Mielellään tietysti myisimme, mutta niissä tapauksissa, joissa jostain kirjasta on tullut myyntimenestys, asiakkaat ovat rynnänneet ostamaan sitä jo ensimmäisenä myyntipäivänä.

– Ongelmana on myös se, että tämän päivän iltapäivälehdet ovat jo kirjoittaneet oleelliset asiat kirjasta. Kuka ostaisi kirjan, kun lehden saa paljon halvemmalla.

Suomalaisessa kirjakaupassakin Kuros-kirjaan on otettu varovainen suhtautuminen ja sitä on tilattu ketjun myymälöihin melko vähän.

– Emme ole ketjuna uskoneet kirjaan, sanoo myymäläpäällikkö Ritva Räsänen Helsingin Aleksanterinkadun Suomalaisesta Kirjakaupasta.

Aleksanterinkadun myymälästä Kurosen kirja pääsikin tänään loppumaan, sillä sitä oli tilattu vain muutamia kymmeniä kappaleita.

– Kiinnostus on ollut kohtuullista. Saamme sitä huomenna lisää, sanoo Räsänen.

Mistään suuresta lisäerästä ei tosin Räsäsen mukaan ole kysymys.

Jutun kirjoitti: Riikka Kalmi

Riikka Kalmi

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.