Veikkauksella on valmius tarjota nettipokeria

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
27.2.2007 09:30 Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen ei halua rajoittaa pääsyä internetin pokerisivuille lainsäädäntöä muuttamalla, kertoo Keskisuomalainen. Veikkaus sen sijaan on ilmoittanut, että sillä olisi valmius tarjota suomalasille nettipokeria.
Tämänhetkisen lainsäädännön mukaan nettipokerin tarjoaminen kuuluisi Raha-automaattiyhdistykselle eli RAY:lle.
Veikkauksen tiedotuspäällikkö Riitta Nissin mukaan Veikkaus ei ole kuitenkaan ilmoittanut haluavansa avata nettipokerin pelaamista Suomessa.
- Olemme kertoneet pelkästään kyvystä pyörittää peliä. On yhteiskunnan asia päättää halutaanko verkkopokeri tuoda Suomeen.
Ministeri Huovinen muistuttaa Keskisuomalaisen haastattelussa, että nettipokeri ei ole rikollista toisin kuin lapsiporno.
Vuoden alusta voimaan tullut laki, jota Huovinen ajoi, mahdollistaa lapsipornoa sisältäville sivuille pääsyn estämisen. Verkkopelaamista voitaisiin rajoittaa esimerkiksi tätä lakia laajentamalla. Valtioneuvoston Rahapelifoorumi olisi valmis kieltämään nettipokerin pelaamisen Suomessa kokonaan, Sunnuntaisuomalainen kertoi viikonloppuna.
Pelaaminen on Suomessa tällä hetkellä sallittua, mutta pelin tarjoaminen ei.
Veikkauksen viestintäjohtajan Ilkka Juvan mukaan Suomessa pelataan vuositasolla arviolta toista sataa miljoonaa euroa tällä hetkellä. Ulkomaisia palvelimia käyttää kymmeniätuhansia suomalaisia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera iski ennätystuloksen
11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Toisaalta, mitäpä varten sensuurilista olisi luotu, jos ei sensurointia varten.
Olisi myös mukava tietää, mikä tekee nettipokerista niin suuren uhan Suomen kansalle, että se on lailla hävitettävä suomalaisten silmistä. Himopelaajat kyllä löytävät pelejä pelattavaksi, mutta pokeriharrastajalle korvikkeet ovat vähissä.
Lisäksi juuri vähän aikaa sitten tutkimus kertoi, että nettipokeri on toiseksi suurin peliriippuvaisten ajanviete - suurin on vanhat kunnon peliautomaatit. Miksi toiseksi suurinta uhkaa käsitellään ensiksi ja kovakouraisemmin kuin ensimmäiseksi?
Asiat niin kuin pokeri kielletään, koska valtaosa ei niitä pelaa, mutta alkoholia ei kielletä, kun suurin osa suomalaisista juo.
Kaikella järjellä ajateltuna ensin pitäisi kieltää alkooli, tupakka, peliautomaatit jne. Kaikki nämä aiheuttavat huomattavasti suurempaa vahinkoa suomalaisille, kuin pokeri.
Eiköhän oteta malttia tähän kieltoviidakkoon. Kohta varmaan kielletään yli 100 wattiset stereot kerrostalohuoneistoissa.