Lapsipornosta saatu 200 vuoden vankeus ei muuttunut
5.3.2007 13:13 Yhdysvaltojen korkein oikeus on kieltäytynyt muuttamasta lapsipornosta tuomitun miehen 200 vuoden vankeusrangaistusta. Hänelle ei äskettäin annettu muutosoikeutta, kirjoittaa New Yourk Times.
Arizonalainen Morton Berger tuomittiin alunperin 20 lapsipornokuvan hallussapidosta. Ne hän oli ladannut laittomalta palvelimelta Dallasissa, Teksasissa.
Arizonan lain mukaan kukin kuva toi 10 vuoden vankeustuomion, ja jokainen tuomio pitää kärsiä peräkkäin.
Lapsipornosta saa Arizonassa enemmän venkeutta kuin esimerkiksi taposta tai raiskauksesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (21)
Noin se pitäisi olla Suomessakin.
on se ihmeellistä että Suomessa hysätään kaikkia maalilman raiskaajia ja sekopäitä kun maailmalla ne eristetään normikansasta??
Kuulemma nekin on ihmisä? miten on ne uhrit?? ai niin saahan ne muutaman satasen korvausta!!
Joka tapauksessa täydellinen tapa kostaa entiselle aviosiipalle. 200 vuotta vankilaa... Kuulostaa hyvältä. Suomeen ehdottomasti sama laki.
Latasiko tyyppi kuvat eri kerroilla vai yhdellä kertaa -> puukota miestä kymmenen kertaa niin 10x elinkautisen
Mitäs jos eksyt kotisivulle josta latautuu popup ikkunoita noilla lapsipornokuvilla ja kun viet koneen huoltoon niin huolto ilmoittaa poliisille että täällä on yhden perverssin tietokone jossa on piip-kuvia -> 200 vuotta vankeutta.
Entä mitä käy poliisille joka tutkimuksia varten imuroi noita kuvia.. eikö hänkin ole silloin rikollinen.
Jotenkin on pallo hukassa noilla lainlaatijoilla jos lapsipornokuvien hallussapito on suurempi rikos kuin henkirikos.
Oi tätä kaksinaismoralismia. Mitenköhän mahtavat Arizonassa vanhemmat itse kohdella lapsiaan? Ei niillä taida olla kovinkaan ruusuiset oltavat, kiitos vahvan uskonnollisuuden. Nooh, rakkautta se viikoittainen selkäsauna vain osoittaa, eikös juu?
"Minun kohdallani henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan turvautuminen on hyväksyttävää, mutta pedofiilit ja kaikki tällaiset sairaat lapsipornokuvalevittäjät täytyy laittaa telkien taakse!"
Kannattaisi lukea psykologiaa. Siellä on yksi tällainen mekanismi nimeltään projektio: se, mitä itsessä torjutaan, projisoidaan toisiin. Sepä tällaistenkin päätösten takana kaiketi on.
"Kristinuskon ratkaisu nähdä maailma rumana ja pahana on tehnyt maailmasta ruman ja pahan." - Nietzsche
luin muistaakseni jostakin, että pisin langetettu tuomio on jenkeissä 999 vuotta vankeutta! siis mitä helvettiä? pelkääkö ne, että se elää yli 1000 vuotta? melko optimistista porukkaa jenkeissä...
Samoin Suomessa on alempi sukupuolisen kanssakäymisen ikäraja kuin vaikkapa Pohjois-Irlannissa (17v) tai monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa (18v). Esimerkiksi Arizonassa, jossa ko. tuomio annettiin, on ikäraja 18 vuotta. Porno, josta ym. henkilö tuomittiin, saattoi siten olla vaikkapa Suomessa laillisesti tuotettua pornoa. Toisaalta pornoesiintymisen raja on monissa maissa korkeammalla kuin seksuaalisen kanssakäymisen suojaikäraja - en tunne Suomen lainsäädäntöä tämän osalta.
Eli kysymyksenä on, erotteleeko Arizonan laki sen, minkä ikäisistä henkilöistä otetuista kuvista saa 20 vuotta linnaa, vai olisi tuo tuomio tosiaan voinut tulla myös 17-vuotiaiden tyttöjen kuvista.
Olisi myös mielenkiintoista tietää, oliko osoitettu että henkilö oli tietoisesti valikoinut mainitut 20 kuvaa vai olivatko ne tulleet jonkin suuren kokoelman osana. Jos nyt on ladannut Internetistä isomman paketin kuvia, lienee helpostikin mahdollista, että mukana on myös laittomia kuvia.