Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
170 000 rekisteröitynyttä käyttäjää

Lemmikkieläimille oma nettigalleria

Mika Vatanen (vas.), Antti Mikkonen ja Petri Laitinen huolehtivat siitä, ettei lemmikkieläinsivuilla esiinny häiriöitä.
Kuva: Ilpo Lommi

6.3.2007 09:41 Kuopiolaisten Mika Vatasen ja Joonas Kemppaisen vuonna 2002 perustamalla ii2 -yhteisösivustolla on jo noin 170 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Pääasiassa 13-16-vuotiaiden nuorten omakseen ottama ii2 -galleria on vieläkin maailmanlaajuisesti edistyksellinen social network.

Viime itsenäisyyspäivänä Mika Vatasen, 22, ja muutaman muun ikätoverin perustama ii2 Media Oy avasi "Internetin pörröisimmän gallerian". Kyseessä on lemmikkieläinten esittelyyn ja niistä keskusteluun tarkoitettu yhteisösivusto. Sen toimintaperiaate on samanlainen kuin ii2:lla, missä esittäytymiskohteina ovat käyttäjät itse.

Idean lemmikkisivuston perustamisesta ii2:n rinnalle keksi yrityksen hallitukseen kuuluva Anton Goutsoul. Toteutus kesti vajaat kaksi kuukautta, koska sivustorakenne ja ohjelmistoteknologia perustuvat ii2:n peruskonseptille. Puolessatoista kuukaudessa petsie.org -sivustolle rekisteröityi yli 3 000 lemmikkiä. Lisää tulee 300-500:n viikkovauhtia. Mika Vatanen arvelee 10 000:n rajan rikkoutuvan ennen kesää. Reipasta starttia auttoi uuden sivuston esittely ii2:ssa, koska siihen rekisteröityneistä 60 prosentilla on lemmikkieläin.

Sivustolle on ryhmitelty erikseen koirien, kissojen, kanien, hevosten, matelijoiden, jyrsijöiden ja lintujen omistajille omat galleria- ja keskusteluosiot. Suosituin on koirasivu.

Molemmat yhteisösivustot ovat käytännössä kuvagallerioita, joihin on liitetty perinteinen keskustelufoorumi ja kuvien kommentointimahdollisuus. Lemmikkieläinsivustolle on tehty myös blogi- ja videomahdollisuus. Vaikka social networkkeja on viime vuosina syntynyt Internettiin kuin sieniä syyssateella, ei lemmikkieläinsivustolle ole ainakaan vielä vakavia kilpailijoita.

Sivuston käyttäjien turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Mika Vatasen mukaan sivuston käyttöä valvotaan päivittäin.

- Aika vähän on sivustoilla ollut häiriöitä. Käyttäjät voivat itsekin asettaa nykyisin rajoituksia, ketkä heidän kuviaan ja tekstejään voivat katsoa. Keskustelu voidaan rajoittaa kaveripiiriin.

ii2 Media Oy:n ensimmäinen, 14 kuukauden tilikausi muodostui positiiviseksi noin 250 000 euron liikevaihdolla. Yritys elättää hallituksen puheenjohtajana toimivan Mika Vatasen sekä pari muuta vakinaisessa palveluksessa olevaa. Alkaneelle tilikaudelle odotetaan liikevaihdon kasvua. Tulevina vuosina yritys tähystää myös ulkomaille. Jo nyt ii2:een rekisteröityneistä useita tuhansia on ulkomaalaisia. Yllättäen heitä on eniten Sloveniasta. Sivusto-ohje on käännetty saksaksi, englanniksi, ruotsiksi ja sloveniaksi.

Yrityksen ansaintalogiikka perustuu yhteisösivustojen mainosmyyntiin sekä maksullisiin lisäpalveluihin kuten kuvatilan, mietelauseiden ja oman profiilin muokkausmahdollisuuden tilaamiseen. Mainosmyynti on sujunut Vatasen mukaan hyvin ehkä siksi, että sivustoilla on selkeä ja aktiivinen kohderyhmä. Sivustojen käyttö ja niille rekisteröityminen on ollut aina ilmaista eikä siitä ole tarkoitus tehdä jatkossakaan maksullista. Sivustolla voi vierailla rekisteröitymättä mutta käyttö edellyttää sitä.

- Teimme kummatkin sivustot ilman rahanhankinta- tai yritysajatuksia, mutta asia kasvoi niin suureksi ja vaati investointeja sekä aputyövoimaa, että oli viisainta perustaa yritys. Omaisuudet eivät edelleenkään kiertele tulevaisuuden haaveissa.

- Teemme tätä työtä tai oikeastaan harrastusta eniten oman innostuksemme perustalta, huomauttaa Vatanen.

Hänen mukaansa yritys keskittyy lähivuodet erityisesti petsie.org -sivuston kehittämiseen ja markkinointiin ulkomaille. He tähystävät myös muita galleriaryhmiä, mutta kovin erikoisiin kokeiluihin ja rönsyilyihin eivät kuopiolaisyrittäjät aio rynnistää.

Helsingin kauppakorkeakoulusta keväällä kansainvälisen liiketalouden linjalta valmistuva Vatanen on tehnyt jo 90-luvun lopulta harrastuksekseen monenlaisia muitakin ohjelmistosovelluksia muun muassa peleihin ja viestintäalaan liittyen.

Jutun kirjoitti: Ilpo Lommi

Ilpo Lommi

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Soneralta verkkokauppa 49 eurolla kuukaudessa

10.02.2009 Sonera tuo pk-yrityksille kotisivun, markkinointityökalut ja verkkokaupan 49 eurolla kuussa. Tarjolla on myös pelkkä kotisivupaketti 19 eurolla kuukaudessa.

.