5 000 taloutta käytti digi-tv-asentajaa

Projektipäällikkö Tauno Äijälän mukaan Eläköön yhteys -hankkeen välillinen merkitys on ollut vähintään yhtä suuri kuin varsinainen asennustyö.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
9.3.2007 13:56 Digisovittimien asennuspalveluun tuli liikenne- ja viestintäministeriön laskelmien mukaan yli 5 000 tilausta. Jo noin 3 000 laitetta on asennettu. Loput asennukset toteutetaan lähiviikkoina, ministeröstä huomautetaan
Kuukauden kestäneen Eläköön yhteys -kampanjan aikana oli mahdollista tilata kotiin digiasentaja.
Tehtävään koulutetut vapaaehtoiset ovat asentaneet asiakkaan etukäteen hankkiman digisovittimen. Samalla he ovat neuvoneet digi-tv:n käytössä. Maksuton palvelu oli tarkoitettu ikääntyneille tv-katsojille.
Palvelu on ministeriön mukaan sujunut hyvin. Suurien asiakasmäärien vuoksi kampanjan palvelunumerot ovat olleet ajoittain ruuhkaisia etenkin aamuisin. Alkuvaiheessa osa yhteyttä ottaneista ei ollut soittohetkellä vielä hankkinut laitetta. He ovat soittaneet uudelleen kun digisovitin on ostettu. Digiasentajat eivät ole tehneet laitehankintoja.
Alustavien tietojen mukaan noin neljännes yhteydenotoista tuli pääkaupunkiseudulta
ja loput muualta Suomesta.
Projektipäällikkö Tauno Äijälän mukaan Eläköön yhteys -hankkeen välillinen merkitys on ollut vähintään yhtä suuri kuin varsinainen asennustyö. Monissa perheissä on kampanja-aikana tartuttu toimeen ja hoidettu itse isovanhempien ja vanhempien digiasiat kuntoon.
- Seuraavaksi arvioimme jatkotoimien tarpeen. Parhaillaan on päättymässä myös Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa toteutettu liiton noin 500 jäsenjärjestön edustajien digiavustajakoulutus. Avustajat ovat paikkakunnillaan vanhus- ja eläkeläisjärjestöjen käytettävissä. Käyttötavoista tiedotetaan erikseen maaliskuun loppupuolella. Lisäksi kaikilla kaupan ketjuilla ja digisovittimia myyvillä kaapeli-tv-yhtiöillä on omat asennuspalvelut, jotka ovat pysyvästi tarjolla, Äijälä muistuttaa.
Eläköön yhteys -kampanjan toteuttivat liikenne- ja viestintäministeriön kanssa Suomen Lions-liitto, Helsinki Missio ja Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän Diakoniakeskus.
Valtakunnallinen Eläköön yhteys -kampanja alkoi 12. helmikuuta. Palvelu päättyy perjantaina 9. maaliskuuta klo 17. Sulkemisaikaan mennessä tehdyt asennustilaukset hoidetaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Etteplanin tulos tuplaantui
09.02.2007 Teollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Etteplanin tulos ennen veroja lähes kaksinkertaistui tammi–joulukuussa verrattuna edellisvuoteen.
Kolme vuotta sitten
Comptel irtisanoo 45 työntekijää Suomessa
09.02.2009 Ohjelmistoja operaattoreille kehittävä Comptel irtisanoo yt-neuvottelujensa tuloksensa 45 työntekijää Suomessa. Yhtiön työntekijämäärä Suomessa on noin 300.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












