Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mietoja alkoholijuomia

Altian nettisivut kiellettiin lapsilta

Altian verkkosivut edellyttävät täysi-ikäisyyttä.
Kuva: Outi Järvinen/Taloussanomat

15.3.2007 09:53 (päivitetty 11:28) Viinayhtiö Altian kotisivulla törmää yllätykseen. Sivulle ei pääse, jos ei kirjoita ensin syntymäaikaansa. Altian mukaan sivuston katselu edellyttää täysi-ikäisyyttä, sillä sivuilla esitellään mietoja alkoholijuomia.

Ilmiö on tuttu esimerkiksi ulkomaisien olut- tai viinabrändien kotisivuilta, jotka iän lisäksi yleensä kysyvät myös kotimaata.

Syntymäaikaa pitää naputella esimerkiksi Finlandia Vodkan, Absolutin, Heinekenin ja Guinnessin sivuille. Myös kotimaassa esimerkiksi V&S Finland pyytää kirjoittamaan syntymäaikansa, ennenkuin pääsee tutustumaan vaikkapa Elysee-viiniin tai Lapponia lakkalikööriin.

Altian viestintäjohtajan Anu Salmi-Savilammen mukaan ikää vaatimalla yhtiö noudattaa EFRD:n eli European Forum for Responsible Drinkingin säännöksiä.

– Niissä suositellaan, että sivuilla olisi tällaiset ikärajat. Toiminto tuli sivullemme muutama viikko sitten.

Alaikäinen voisi kuitenkin kirjoittaa helposti väärän syntymäajan sivulle. Viestintäjohtaja myöntää, että näin voi käydä.

– Sehän se netin ongelma on. Minun mielestäni syntymäajan vaatiminen korostaa sekä julkaisijan että käyttäjän vastuuta. Se muistuttaa vastuullisuudesta, sanoo Salmi-Savilampi.

Jutun kirjoitti: Riikka Kalmi

Riikka Kalmi

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.