Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Oikeita rikosilmoituksia

Virtuaalisohvan varkaus päätyy harvoin poliisille

Habbo Hotellin virtuaaliomaisuutta viedään aiempaa harvemmin.

15.3.2007 15:12 Näpistykset virtuaalimaailmassa ovat keskimäärin 10–20 euron arvoisia, sanoo poliisi. Ne päätyvät vain harvoin tutkintaan.

Virtuaalimaailmoissa, kuten Habbo Hotellissa tai RuneScapessa tapahtuvien omaisuusrikosten määrä on vähentynyt, arvioi Helsingin rikospoliisin tietotekniikkarikosyksikön ylikonstaapeli Pertti Koivisto.

– Tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, mutta sellainen tunto on, että touhu on vähentynyt. Varkauksien ennaltaehkäisystä tiedotetaan nykyisin paremmin.

Koiviston mukaan tyypillinen varkaus virtuaalimaailmassa tapahtuu yleensä tutulla kaavalla.

Lapsen tai nuoren kaveri näkee sattumalta ystävänsä salasanan. Keskinäisen kinan seurauksena kaveri kertoo salasanan kolmannelle ikätoverille, joka käyttää sitä kirjautuakseen virtuaalimaailmaan uhrin tunnuksilla. Sisälle päästyään voro anastaa uhrin virtuaalimaailmassa sijaitsevan omaisuuden, kuten esimerkiksi digitaalisen sohvan.

– Yleensä rikosilmoitukseen kirjataan tietomurto ja näpistys.

Digitaalinen sohva on ostettu euroilla ja sillä on vaihtoarvoa virtuaalimaailman asukkaiden keskuudessa. Voro voikin teoriassa löytää varastamalleen omaisuudelle innokkaan ostajan.

Kymmenkunta rikosilmoitusta vuodessa


Koivisto muistuttaa, että vain pieni osa kaikista tietotekniikkarikoksista kohdistuu virtuaalimaailmoissa sijaitsevaan omaisuuteen. Tietotekniikkarikosyksikön kannalta enemmän harmaita hiuksia aiheuttaa kansainvälinen, yritysten tietojärjestelmiin kohdistuva rikollisuus.

Varkauksista virtuaalimaailmoissa tehdään vuosittain noin kymmenen rikosilmoitusta pääkaupunkiseudulla. Näpistetyn omaisuuden arvo on keskimäärin 10–20 euroa.

Koivisto arvioi, että moni vanhempi ei halua tehdä rikosilmoitusta lapsensa virtuaalisen omaisuuden varastamisesta, vaan sopii asiasta henkilökohtaisesti usein tuttavapiiriin kuuluvan voron kanssa.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.