Yle laittaa uutiset Googleen

Vastaisuudessa Ylen kameroiden tallentamaa kuvaa nähdään myös Googlessa.
Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva
16.3.2007 08:06 Yleisradio neuvottelee Googlen kanssa Ylen uutispätkien näkymisestä hakukoneyhtiön pääsivuilla. Googlen sivulle tulisivat linkit Ylen uutisiin.
Hallintojohtaja Jussi Tunturi näkee, että Google olisi uudenlainen markkinointikanava saada katsojia Ylen uutisille. Samanlaista markkinointiyhteistyötä Googlen kanssa tekee esimerkiksi Subtv.
Tunturi on samalla tarkkana siitä, että Google näyttää vain välähdyksiä Ylen ohjelmista. Poissa laskuista on se, että Google alkaisi näyttää kokonaisia Ylen ohjelmia.
- Yleisradio on verovaroin kustannettu yhtiö. Muut eivät tee rahaa meidän materiaalillamme.
Tunturi uskoo, että Google ja Yle pääsevät markkinointiyhteistyöstä sopimukseen tämän kevään aikana.
Googlen kanssa Yleisradiolla on ollut neuvottelut käynnissä ohjelmapätkien näkymisestä YouTuben videosivustoilla. Google osti YouTuben viime syksynä. Mahdollinen markkinointiyhteistyö on Tunturin mukaan vasta ajattelun asteella.
Mahdollista yhteistyötä jarruttaa se, että Ylen pitää ensin sopia sisällöntuottajien kanssa ohjelmien näyttämisestä nettikanavilla.
Jos Yleisradio ryhtyy markkinointiyhteistyöhön YouTuben kanssa, yhteistyöhön pätevät samanlaiset pelisäännöt kuin sen emoyhtiö Googlen kanssa. YouTube ei saisi näyttää kokonaisia Ylen ohjelmia, vaan vain lyhyitä välähdyksiä.
YouTuben kanssa Yleisradio kiisteli talvella siitä, että videosivustot näyttivät luvatta Ylen ohjelmapätkiä. YouTube poisti Yleisradion vaatimuksesta Ylen ohjelmien esittämisen sivuiltaan.
Ylen taistelu laittomia YouTube-videoita vastaan jatkuu kuitenkin edelleen.
YouTube on videosivusto, jonne käyttäjät voivat lähettää omia video-otoksiaan. Tätä reittiä pitkin sivuille on päätynyt Ylen ohjelmia.
- Ylen ohjelmia on todennäköisesti ladattu edelleen YouTuben sivuille ja prosessi jatkuu. Tällaista toimintaa on vaikea pistää aisoihin, Tunturi sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Gmail voi ohittaa Hotmailin vuoden loppuun mennessä
10.02.2009 ComScoren mittausten mukaan Gmaililla ja Hotmaililla voisi molemmilla olla reilut 40 miljoonaa käyttäjää loppuvuonna.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













