Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taustayhdistys toivoo yrityksiä sponsoreiksi

Kotkakamerasta ei tehdä bisnestä

23.3.2007 07:58 Suomalainen www.kotkanlento.org-nettisivusto on kiinnostanut viimeisen vuoden aikana jopa 2,2:ta miljoonaa kävijää. Kyseessä on sivusto, jossa kamera seuraa reaaliaikaisesti pudasjärveläistä kotkanpesää. Huolimatta suuresta kävijämenestyksestä hankkeen taustayhdistys ei halua tehdä kotkista bisnestä.

Kotkanpesän tapahtumia kameralla seurannut sivusto tarjosi viime keväänä myös dramatiikkaa, kun kaksi vanhempiensa hylkäämää kotkanpoikasta, Elina ja Kalevi, pelastettiin lumiselta kuolemalta.

Sivuston taustalla on maakotkan elinolojen turvaamiseksi perustettu Kotkan Lento -niminen yhdistys. Talveksi yhdistyksen kamerat vietiin seuraamaan myös karhun talvipesää.

Nettisivuilla pahoitellaan resurssipulaa. Hommat on tehty talkoina.

– Tekniikka maksaa. Viime vuonna kameroiden ja muun tekniikan hankkimisen ja ylläpidon nettokustannukset olivat 10 000 euroa. Kaikki työpanos on talkootyötä.

– Toivomme nyt lisää sponsoriapua yrityksiltä. Meillä on ollut tähän mennessä muutamia sponsoreita. Lisäksi meillä on noin 200 pienlahjoittajaa, sanoo Kotka Lento ry:n puheenjohtaja Paavo Pikkuaho.

– Meillä on pienehköä tuotemyyntiä. Jos sitä haluttaisiin laajentaa, se vaatisi palkattua henkilökuntaa.

Näin suosittu sivusto saattaisi saada mainostajatkin innostumaan. Pikkuahon mukaan mainostajia ei kuitenkaan ruveta houkuttelemaan.

– Me olemme yhdistyksessä lähteneet siitä, että toiminnasta ei tehdä bisnestä. Me haluamme ainoastaan jakaa tietoa maakotkista ja tarjota ihmisille todellisia erämaaelämyksiä.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.