YouTube jäänee ainutkertaiseksi rahasammoksi

Virtuaalitavaraa myyvän Habbo Hotellin perustajat ovat kehitelleet oman liiketoimintamallinsa. Palvelu ei ole Google-syötti, jonka ainoa pyrkimys on rahastaa yritysostolla.
23.3.2007 07:12 YouTuben edustamat sosiaaliset mediat tarjoavat jatkossakin mahdollisuuksia rahantekoon. Hyvän idean lisäksi tulevaisuudessa on keksittävä myös ansaintamalli, selvittää VTT:n tuore tutkimus. Mainostuloja ei riitä kaikille, ja vain parhaasta sisällöstä tullaan maksamaan.
VTT:n tutkija Petteri Kangas kuvailee YouTuben yli miljardin euron myyntihintaa "pienoiskuplaksi".
– YouTuben menestystarina tuskin toistuu uudestaan.
VTT tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan 30 erilaista sosiaalisen median palvelua. Tarkoitus on selvittää mahdollisuuksia luoda palveluilla uutta liiketoimintaa.
Tutkituista sosiaalisen median palveluista useimmat ovat käyttäjälleen ilmaisia.
– Ainakaan alkuvaiheessa nykyiset palvelut eivät usein ole ajatelleet mallia rahantekoon.
Kangas kiittelee yrityksiä, jotka ovat miettineet ansaintalogiikkaansa, eivätkä vain pyri Googlen tai muun jättiyrityksen ostamiksi.
Jatkossa myös YouTuben on kehiteltävä uusia rahastuskeinoja. Suosituimpien filmien tekijöille tullaan Kankaan mukaan maksamaan palkkioita. Videoihin on myös tulossa upotettuja mainoksia.
Toistaiseksi Googlen mainokset ovat yhteisömedioille suosituin keino hankkia tuloja.
– Kaikki palvelut eivät voi perustua mainostuloihin. Palveluita on jo nyt niin paljon, ettei kaikille riitä tilaa elää.
Kangas listaa mainostulojen korvaajaksi joukon uusia mahdollisuuksia. Yritys voisi keskittyä taustateknologian kehittämiseen tai työkalujen soveltamiseen yritysten ammattikäyttöön.
Mahdollisuuksia tarjoaa myös sisällöntuotanto ja aineiston jalostaminen yhteisön kesken.
Kangas mainitsee LinkedIn-verkoston luoman kontaktilistan sentyyppiseksi palveluksi, jonka sisällöstä olisi itse valmis maksamaan.
Procter & Gamblen kaltaisilla suuryrityksillä on jo tapana maksaa yhteisölle avusta ongelmiensa ratkaisuun.
Parannusehdotusten kerääminen ja niiden yhdessä jalostaminen sopisi Kankaan mukaan myös julkiselle sektorille.
– Kaupunki tai kunta voisi pyytää ehdotuksia ja saada pienellä satsauksella aikaan paljon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Vuosi 2006 oli pahin tietoturvassa
09.02.2007 - Viime vuosi oli pahin tietoturvavuosi toistaiseksi - kuten oli myös edellinen vuosi, johtaja Timo Lehtimäki Viestintäviraston verkot ja turvallisuus -yksiköstä toteaa. Hän ei usko tämänkään vuoden tekevän poikkeusta.
Kolme vuotta sitten
Kasperskyn nolo moka: Tietokanta auki sql-injektiolla
09.02.2009 Venäläisen tietoturvayhtiön yhdysvaltaiset verkkosivut ja niihin liitetty tietokanta joutuivat viikonloppuna tietomurron kohteeksi.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Pepsi antaa potkut 8 700:lle 17:34
- Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800 17:20
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö












