RIAA: Piraattiopiskelijat rauhoittuvat
27.3.2007 09:00 Yhdysvaltain levyteollisuuden etujärjestö RIAA on lähettänyt helmikuussa 400 tietokoneiden käyttäjälle tarjoussopimuksia musiikkipiratismismin hyvittämisestä kolmeentoista yliopistoon. Järjestön edustajan mukaan jo 116 sopimusta on jo tehty.
RIAA on lähettänyt alennussovittelukirjeitä kolmeentoista yliopistoon. Yliopistoja on puolestaan kannustettu jakamaan kirjeet nimetyille opiskelijoille. Kirjeissä kehotetaan opiskelijaa ottamaan yhteyttä järjestöön, jotta sopimus saadaan tehtyä ennen oikeuteen joutumista.
RIAA on kieltäytynyt kuitenkin antamasta sovittelujen yksityiskohtia.
Ohion yliopiston opiskelija kertoi uutissivusto Siliconvalleylle saamastaan kirjeestä, jossa hänen kerrottiin levittäneen 878 äänitiedostoa korottaen korvausvaatimuksen yli 590 tuhannen dollarin. RIAA:n lähettämien kirjeiden mukaan yhden kappaleen hyvityshinta on 750 dollaria.
Ohion yliopiston asianajajan mukaan opiskelijoiden normaali sovittelu summa on ollut 3 000 dollaria, mutta joissakin tapauksissa sovittelu on noussut jopa 5 000 dollariin saakka.
RIAA lähetti toisen kirje-erän toissaviikolla. 405 opiskelijalle 23 yliopistoon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (9)
Ja yhteydet valtion verorahoilla!
Nyt pitäisi vielä velvoittaa SUPO suorittamaan vastaavaa valvontaa FBI:n kanssa jotta saadaan kaikki TO rikolliset kuriin. Johan tässä on Suomen turvallisuus (tai ainakin Karpelan maine) vaarassa.
Joo. Nämä pahaiset oppiskelijat kaatavat koko mediateollisuuden siirtämällä tuhansien ja taas tuhansien eurojen kulutuksensa laittomaan lataamiseen. Tästä hyvästä heidät onkin parempi laittaa lopulliseen velkavankeuteen, jotta eivät enää pääse yrittämään mitään vastaavaa.
Tehdäänpä pieni ajatusleikki. Kutistetaan maailma niin pieneksi, että siihen mahtuu vain kymmenen laittoman musiikin lataajaa/jakajaa. Jokaisella "piraatilla" on 10 laitonta musiikkitiedostoa. Jokaisen kappaleen hinta laillisesti ostettuna on noin dollarin. RIAA vaatii jokaisesta kappaleesta 750 dollaria.
RIAA:n kannalta katsottuna, jos maailma olisi täydellinen, jäisi jokainen laiton lataaja kiinni ja jokainen heistä joutuisi maksamaan sen 750 dollaria. Näillä henkilöillähän on siis yhteensä 100 kappaletta, joista RIAA saisi korvauksia yhteensä 75 000. Ja mikä onkaan näiden kaikkien kappaleiden arvo laillisesti ostettuna? 100 dollaria. On siinä aika hyvä bisnes vaatia 100 dollarin menetyksestä 75000 dollarin korvaukset...
Aivan oikein politiikassakin suurin Rötöstelijä saa vain suojavirkoja kuten juhantalot ja muut rahan tuhlaajat.