Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suuttuneen web-suunnittelijan pila

Senaattorista tehtiin MySpacessa homoliittojen tukija

31.3.2007 07:33 Amerikkalaisen presidenttiehdokkaan John McCainin MySpace-sivuilla tiistaina vierailleita kohtasi yllätys: sivuilla kerrottiin, että senaattori oli kääntynyt homoavioliittojen tukijaksi. McCainilta kerrottiin löytyvän ymmärrystä erityisesti kiihkeiden lesboparien liitoille. Kyseessä oli kuitenkin pila.

Pilan teki suivaantunut web-suunnittelija Mike Davidson, joka on tehnyt McCainin MySpace-sivujen perustana toimivan mallineen (template). Hän suuttui siitä, ettei sivuilla hänen pyynnöistään huolimatta kerrota häntä mallineen tekijäksi, kertoo uutissivusto Computerworld. 

Davidson oli hermostunut myös siitä, että vaikka hänelle ei anneta kunniaa, sivulla käytetään surutta hänen tekemiään kuvia ja siitä, että McCainin kuvat on kaiken lisäksi tallennettu hänen palvelimelleen. 

Koska sivulla käytettiin Davidsonin palvelimelle tallennettua mallinetta, hän pystyi vaihtamaan yhdeksi kuvaksi sellaisen, jossa julistettiin McCainin tukea homoliitoille. 

Davidson on Newsvine-uutissivustollaan myöntänyt tekonsa. Hän kertoo saaneensa lisämotivaatiota pilan tekemiseen poliitikkojen teeskentelystä. Davidson ei pidä siitä, että poliitikot perustavat MySpace-sivustoja vedotakseen nuoriin äänestäjiin, mutta eivät oikeasti edes käytä sivujaan. 

- Siksi oli mielestäni aika tehdä pienoinen pila, kertoi Davidson Newsvine-sivuilla. 

Pila oli McCainin MySpace-sivuilla noin kellonympäryksen verran. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kommentit (4)

Huono 0
Amerikkalaisen presidenttiehdokkaan John McCainin MySpace-sivuilla tiistaina vierailleita kohtasi yllätys: sivuilla kerrottiin, että senaattori oli kääntynyt homoavioliittojen tukijaksi. McCainilta kerrottiin löytyvän ymmärrystä erityisesti kiihkeiden lesboparien liitoille. Kyseessä oli kuitenkin pila.
Taloussanomat
Huono 0
oikeutettua mielestäni
kyllä
Huono 0
Ei kannattaisi säästää väärässä paikassa. Weppisivujen ylläpitokulut on kuitenkin roposia verrattuna koko kampanjan budjettiin.
vinkkimies
Huono 0
Mikä ihme käännös on "malline". Mitä vikaa on suomenkielen sanassa pohja eli websivu -pohja. Tuskin on mitään tarvetta kehitellä uusia sanoja ihan pelkästään sivupohjia varten.
Krisu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.