Yle käänsi kelkkansa taloverkkojen digitoinnissa

Tämä keskusdigiboksi pystyy välittämään kuusi kanavaa.
3.4.2007 14:40 Yleisradio on muuttanut mieltään taloverkkojen keskusdigisovittimien suhteen. Yhtiö on kelkankääntöä myönnä vaan kutsuu asenteen lieventymistä vastaantuloksi.
Helsingin Sanomien mukaan Yleisradio ei aio vetää taloyhtiöitä käräjätupaan digitaalisen signaalin muuttamisesta analogiseksi, jos samaan aikaan halukkaille on tarjolla myös alkuperäinen digitaalinen lähetyssignaali.
Tähän saakka Yle on vastustanut erittäin tiukasti digitaalisen signaalin analogiseksi muuntamista. Pehmeämmän asenteen takana on hallintojohtaja Jussi Tunturin mukaan uusi tieto siitä, että taloyhtiöissä voidaan tarjota sekä analogista että digitaalista signaalia.
Taloverkoissa voidaan välittää sekä analogiseksi muunnettua lähetystä, joka ei vaadi digiboksia näkyäkseen että samanaikaista digitaalista signaalia, johon digiboksi tai digi-tv tarvitaan. Digitaalisen signaalin mukana tulevat digilähetyksen valinnainen tekstitys ja muut lisäpalvelut.
LVM ärtyi suunnanmuutoksesta
Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Yleisradiolta kirjallista selvitystä, mikä on yhtiön kanta keskusdigisovittimiin. STT:n mukaan digiselvityspyynnöstä kertoi ministeriön digi-tv:n projektipäällikkö Tauno Äijälä.
Äijälän tehtävänä on ollut muokata yleistä mielipideilmastoa digi-tv:lle suosiolliseksi. Hän on ollut kampanjoimassa ympäri maata digi-tv:n puolesta ja järjestämässä muun muassa vapaaehtoisia auttamishankkeita niille, joille digiboksin asentaminen on tuntunut vieraalta.
Keskusdigiboksin hinta on 500-2000 euroa. Yksittäisen digiboksin hinta vaihtelee 50-600 euroon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (15)
Luulin kuitenkin, että meillä eduskunta säätää lait eikä Yleisradio.
Kohta saadaan laajakaista tv-lupamaksun alaiseksi..
Uusi tieto? Häh? Jos tämä on Jussi Tunturille uusi tieto niin en tiedä missä tynnyrissä hän on elänyt. Eikö Jussi Tunturi ole tiennyt että koteihin on ollut koko ajan tarjolla sekä digitaalinen että analoginen signaali?
Todellisuudessa Yle pelkää että menettää lupamaksuja kun ihmiset eivät olekaan valmiita ostamaan kalliita digboxeja, ja nyt sitten tehdään viime hetken hätäratkaisuja, jotta voidaan edes jotain pelastaa.
Ylen tehtävästä on säädetty: "Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkiseen palveluun liittyviä sisältöpalveluja voidaan tarjota kaikissa televerkoissa."
Yhtiön on siis toteutettava ja tarjottava mahdollisuutta kenelle tahansa saada yhtiön täysi palvelu käyttöönsä. Sitten tulee jo rajoituksia "... voidaan ... kaikissa televerkoissa." Tässähän mm. Welhossa on rajoituksia, kaikkia Yle:n radio-ohjelmia ei välitetä kaapeliverkossa - mutta ei tästä kukaan ole mekkalaa pitänyt.
Laki Yleisradio Oy:stä säätää tehtäviä vain yhtiölle - ei sen palvelujen käyttäjille. Eikä yhtiöllä ole lakiin perustuvaa oikeutta (tai ainakaan yhtiötä koskevassa laissa) valvoa tai määrätä ohjelmien vastaanotosta yhtään mitään.
Ylellä on tietysti oikeus ja velvollisuus valvoa tuottamiensa ohjelmien tekijänoikeuksia. Jos lähetyssignaali muutetaan analogiseksi, on selvää, että eräiden palvelujen suhteen muuntovaiheessa on tehtävä etukäteisvalintoja. Esimerkiksi tekstitys on etukäteen valittava, mikä luultavasti tarkoittaisi suomenkielisen tekstityksen näkymistä. Sähköinen ohjelmaluettelo ei ole käytettävissä ym. Ja saattaahan digilähetyksiin jatkossa ilmaantua muitakin piirteitä, joita nykylaitteet eivät tunne. Ne siis jäävät ainakin alkuun puuttumaan vaikka ne olisivatkin lähetyksessä. Mutta näiden lisäpiirteiden puuttumista ei millään voi pitää sellaisena luovan teoksen muunteluna, että tekijänoikeutta olisi rikottu. Tai ainakaan mitään tuomioistuinta ei saa sellaista päättämään.
Kun laki Yleisradiosta ei määrää tai oikeuta Yleä mihinkään yleisöä koskevaan toimenpiteeseen eikä tekijänoikeuttakaan rikota, mihinkä Yle ylipäänsä perustaa edelleen ilmassa olevan käsityksensä analogiasignaalin kiellettävyydestä?