Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Applen ja EMIn sopimuksen jälkeen

Kuluttajavirasto: Musiikkitiedostojen rajoitukset vapautumassa

Kuva: Apple / Lehtikuva

4.4.2007 08:25 Kuluttajien asema digitaalisen musiikin ostajina on kohentumassa, arvioi Suomen kuluttajavirasto lausunnossaan.

Kuluttajaviraston mukaan musiikkiteollisuuden edustajat ovat eri yhteyksissä tuoneet esiin sen, että kuluttajien pitäisi voida kuunnella nettikaupoista ostamiaan musiikkitiedostoja haluamassaan laitteessa.

Tällä hetkellä esimerkiksi Applen musiikkikaupan iTunes Music Storesta ladattua musiikkia on voinut soittaa ainoastaan tietyissä ennalta määrätyissä laitteissa.

Suomen ja Norjan kuluttajaviranomaiset sekä Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot ovat suomalaisedustajien mukaan neuvotelleet aktiivisesti iTunesin kanssa sen myymien musiikkitiedostojen yhteensopivuudesta eri laitteiden kanssa.

Suomen kuluttajaviraston lähtökohtana on ollut se, että kuluttaja saa itse valita, millä laitteella hän verkosta ostamaansa musiikkia kuuntelee.


Kuluttajaorganisaatiot toivat saman asian esiin myös neuvotellessaan maaliskuun lopussa. Oslossa Levytuottajien kansainvälisen kattojärjestön IFPIn (International Federation of  Phonographic Industry) kanssa. IFPI piti tärkeänä digitaalisten käyttöoikeuksien hallintajärjestelmien kehittämistä niin, että musiikkitiedostot ovat yhteensopivia eri laitteiden kanssa.


Lisäksi Apple ja levy-yhtiö EMI tiedottivat maanantaina, että iTunesista saa ostettua jatkossa EMIn artistien musiikkitiedostoja, jotka soivat ilman esteitä kaikissa digitaalisissa laitteissa.


Suomen Kuluttajavirasto pitää musiikkiteollisuuden näkemyksiä hyvänä alkuna. Kuluttajavirasto ilmoittaa seuraavansa tilannetta ja toivoo lopputuloksen lisäävän musiikin laillista verkkokauppaa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Kuluttajien asema digitaalisen musiikin ostajina on kohentumassa, arvioi Suomen kuluttajavirasto lausunnossaan.
Taloussanomat
Huono 0
Kumman hiljaa kuluttajavirasto oli Lex Kampelaa säädettäessä, kun kuluttajan oikeudet ostamaansa tuotteeseen unohdettiin käytännössä kokonaan (ok, tulihan mukaan ponsi "olisi ehkä hyvä, jos kuluttaja voisi kuunnella ostamaansa kappaletta, jos arvon levy-yhtiö voisi tuon joskus toteuttaa"). Arvon kulttuuriministerin irvikuva jopa hehkutti CD-levyjen kopiointisuojauksia, vaikka ne käytännössä estivät ostetun musiikin soittamisen standardin mukaisessa CD-soittimessa.

Nyt sitten hääritään iTS:n kimpussa - sen ainoan nettimusiikkikaupan, jolla on ollut edes lähestulkoon siedettävät ehdot kuluttajan kannalta. Kuinka monen suomalaisen musiikkikaupan ostokset soivat muussa kuin Windowsissa (tai sitä tukevissa mp3-yritelmissä)? Miksei puututa esim. Anttilan musiikkipuljun ehtoihin, jotka vaativat ostajalta suomalaisuutta (vrt. EU:n kilpailujupakka), Windowsia ("soi missä ja millä vaan") ja jolla kuluttajan asema on muutenkin heikosta seuraava askel alaspäin (kokonaishinnan tiedät vasta maksaessasi ja ostoksen kopiointioikeudet näkyvät tuotteen maksettuasi)?
Ai nyt?
Huono 0
ja joka levymerkille erikseen?
joutuuko hannkkimaan lisäksi teosto -soittimen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.