Britannian hallitus haluaa kieltää koulukiusausvideot

Kuva: Ville Männikkö/Lehtikuva
11.4.2007 07:31 Britannian hallitus vaatii teleoperaattoreita estämään koulukiusaamista esittävien mobiilivideoiden levityksen.
Maan opetusministeri Alan Johnson ilmoitti asiasta puheessaan Belfastissa tiistaina. - Operaattoreilla sosiaalinen ja moraalinen vastuu asiassa, hän sanoi AFP:n mukaan.
Britannian opettajat olivat mielisään päätöksestä. He ovat jo kauan vaatineet kieltoa mobiilivideoille, joissa kiusataan oppilaita tai opettajia. ja joita välitetään verkossa.
Ministeri Johnson aikoo antaa myös lisää valtuuksia opettajille. Jatkossa he voivat rangaista oppilaita puhelimien häiritsevästä käytöstä tunnilla tai jopa takavarikoida puhelimia tai muita vastaavia laitteita
- Vaadin operaattoreita jyrkempiin toimiin haitallisten kouluvideoiden levittämisen estämiseksi, vastaavasti kuin pornografinen materiaali kitkettiin pois, Johnson sanoi.
Opettajien etujärjestö ATL on jo pitkään vaatinut kiusaamisvideoiden kitkemistä. Oppilaat ovat muun muassa yrittäneet kuvata opettajien hameenalustoja ja eräässä tapauksessa oppilaat yrittivät vetää opettajalta housut alas toisten oppilaiden kuvatessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:55 Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 15:19 Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 15:14 Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 15:10 Nokia ei ole enää Euroopan luotetuin brändi
- 15:03 Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 14:43 HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 14:35 Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 13:41 Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 12:38 Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 12:19 Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 11:06 Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 10:14 Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 10:12 Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 09:24 Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 09:23 Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
27 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
21 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
13 e
Acer Veriton M670G (Core 2 Quad Q9400, 4 Gt, 750 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
11 e
Fujitsu Esprimo P7935 (Core 2 Quad Q9400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-165 e
Acer Aspire M5810 (Core i5-750, 8 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-129 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-109 e
Lenovo ThinkCentre M58P (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-100 e
Dell Inspiron 580 (Core i3-530, 6 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-86 e
HP Z600 (Xeon E5520, 3 Gt, 320 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö









Kommentit (2)
Ongelma ei ole nuo videot vaan se koulukiusaaminen. Video on vain uusi teknologia vanhassa harrastuksessa - mutta se mitä ei nähdä julkisesti sitähän ei ole olemassa, vai mitä?