Pirate Bayn uusi sivusto kanavoi rahaa artisteille

Pirate Bayn suomalainen Peter Sunde lupaa uuden musiikkisivuston myötä rahaa artisteille vaan ei levy-yhtiöille. Kuva SVT:n Uutisten esittämästä haastattelusta.
Kuva: Mika Lahdensivu
12.4.2007 08:28 Tukholma - Artistikin on leipänsä ansainnut, ajatellaan nyt jopa piraattien taholla. Uusi Playble-sivusto ilmoittaa tukevansa artisteja vaan ei levy-yhtiöitä. Sivuston kantaviin voimiin kuuluu Pirate Baysta tuttu ruotsinsuomalainen Peter Sunde.
Pirate Bay kertoo aloittaneensa yhteistyön ruotsalaisen rockyhtye Lamontin ja sen managerin, Kristopher S. Wilburin, kanssa. Yhteistyönä syntynyt Playble-sivusto kutsuu parhaillaan netissä toiminta-ajatuksestaan kiinnostuneita tahoja mukaan uuteen musiikin ilmaisjakelukanavaan. Yhteistyön lähtökohtana on kriittinen suhtautuminen levy-yhtiöihin, mutta toisaalta kuitenkin myös artistien taloudellinen tukeminen.
Peter Sunde - jo aiemmin Digitodayn Absolut-blogissa (2.2.) Suomen kansalaiseksi paljastunut Pirate Bayn taustahahmo - kertoo uudesta toimintamuodosta SVT:n Uutisten haastattelussa.
Malmössä vaikuttavan Sundenin mukaan sivuston toiminta tullaan rahoittamaan mainoksin ja artistit saavat tuloista osansa. Jakoperiaate on yksinkertainen: mitä enemmän jonkun äänite yleisöä kiinnostaa, sitä enemmän kyseinen artisti saa rahaa. Myös vapaaehtoinen jäsenmaksu on mukana sivuston rahoitusmallissa.
Itse Pirate Bayn toimet ovat edelleen poliisin tutkittavana. Viimeisimmistä käänteistä asian käsittelyssä kertovat Absolut-blogi (3.4.) ja samana päivänä julkaistu uutinen, jonka mukaan syyttäjä ja poliisi toimivat lähes vuoden takaisessa ratsiassa itsenäisesti ja ilman epäiltyä painostusta poliitikkojen tai viranomaisten taholta.
Viihdeteollisuuden harjoittamaa, ruotsalaisiin viranomaisiin ja poliitikkoihin kohdistunutta lobbausta äskettäin uutisaiheeksi nousseessa oikeusasiamiehen selvityksessä sen sijaan ei kiistetä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Wikinvest katsoo talousjargonin taakse
10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
Toisin sanoen sekin siis mahdollistaa levy-yhtiöportaan ohittamisen, ja omakustanteiden myymisen kustannustehokkaasti ja haluttaessa myös maailmanlaajuisesti.
http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2007/04/englantilainen-lauluntekij-itunesin-myydyimm-ksi-ilman-levy-yhti-it
Et sitten ajatellut, että tuossa Pirate Bay ottaa itselleen "levy-yhtiön" roolin.
Vaikka maksu otetaan mainostuloilla ja jaetaan siten, että mitä enemmän biisiä ladataan, niin sitä enemmän menee artistillekin,
Artistihan ei tietenkän saa kaikkea, vaan vain osan. Aivan kuten levy-yhtiökin ottaa osansa myynnistä.
Toisaalta artistithan on itse menneet levy-yhtiöihin ja luopunut näin "osittain oikeuksistaan". Ymmärrän toki, että moni haluaisi tukea suoraan artistia, mutta miksi ei normaalilla levyostoilla, kuten artisti haluaa (kun on liittynyt levy-yhtiön siipien suojiin)?
Jos itse olisin artisti, niin en kyllä liittyisi mihinkään Pirate Bayn kaltaisen organisaation kanssa, joka on jo osittanut että ei kunnioita tekijänoikeuksia. Miksi kunnioittaisi jatkossakaan?
Artisti saa levyn tuotosta n. 8%. 92% menee levy-yhtiölle, jakelijoille, managerille jne jne.
Entä sitten? Ilmeisesti järjestely kelpaa artisteille, kun kerran levy-yhtiöiden kelkkaan hakeutuvat edelleen. Tulevaisuudessa nähdään kuinka moni artisti siirtyy Pirate Bayn leiriin.
Bändissä voi olla viisi jäsentä, mutta vain yksi biisintekijä, joka usein on se ainoa, joka touhusta pääsee tienaamaan.
No Pirate Bayn leivissä voi olla varma, että solidaarisesti myös hän pääsee luopumaan osuuksistaan.
Paljonko veikkaat, että Piratebay maksaa mainostuloista suoraan artistille?
Oma veikkaukseni on, että ei edes tuota 8% osuutta.
Eipä levy-yhtiökään saa kuin suht saman osuuden, jonka itse artisti.
Suurimpia rohmuajia on verottaja (se 22% alv suomessa) sekä jälleenmyyjä jonka kate on yli 10%.
Loput kuluukin sitten erinäisiin kuluihin, kuten markkinointi, levyjen painatukset ja suunnittelutyöt, jakelu, jne, jne.
Piratebay toimii:
- Jakelijana, markkinoitsijana, levy-yhtiönä (yhteistyösopimuksen tekijänä), sekä "jälleenmyyjänä". Verottaja ei häviä mihinkään.
Eli mikä tuossa nyt niin kauhiasti muuttuu? Vain se, mistä raha otetaan.