Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ranneliike havahduttaa ihmisiä nettiyhteisöissä

Internetin törkyviestit kasautuvat homojen niskaan

19.4.2007 14:43 Internetiin on viime vuosien aikana syntynyt paljon erilaisia yhteisöjä, jotka ovat ihmisten virtuaalisia ajanviettopaikkoja. Näissä palveluissa ihmisten nimittely on hyvin yleistä, ja vähemmistöistä juuri homot saavat niskaansa eniten törkyviestejä.

Näin väittää ranneliike ry. Sen mukaan nettikommentit menevät toisinaan hyvin henkilökohtaisiksi, eikä väkivallalla tai jopa hengen riistämisellä uhkailultakaan ole vältytty. Homofobisia kirjoituksia näkyy jatkuvasti myös suurten sanomalehtien nettikeskusteluissa.

Palvelujen ylläpitäjät poistavat törkeyksiä vaihtelevasti, ranneliike katsoo. Joissakin palveluissa sopimaton viesti roikkuu esillä, kunnes joku itse vähemmistöön kuuluva sen "ilmiantaa" tai ottaa yhteyttä muuten palvelun ylläpitoon.

- Homoihin kohdistuvaan herjanheittoon puututaan selvästi vähemmän kuin esimerkiksi ihonväriin tai etnisyyteen liittyvään nimittelyyn. Aina ei edes henkilökohtainen yhteydenotto ylläpitoon auta, kertoo eri palvelujen toimintaa pitkään seurannut ranneliike ry:n webmaster Leo Koivistoinen.

- Ranneliike.net -sivuston keskustelufoorumilla on nettiyhteisöissä ja -foorumeilla esiintyvä homofobia herättänyt keskustelua silloin tällöin, lähinnä yksittäistapausten vuoksi. Ilmiö on kuitenkin yleinen, ja palvelujen ylläpitäjien suhtautuminen ongelmaan herättää toisinaan ihmetystä. Siksi aihe halutaan nostaa keskusteluun lähestyvän kansainvälisen homofobian vastaisen päivän alla, kommentoi ranneliike.netin päätoimittaja Sami Mollgren.

Homofobian vastainen päivä 17.5.

Vuonna 2003 perustetun ranneliike ry:n tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten keskinäistä yhteydenpitoa ja avointa keskustelua, lujittaa edellä mainittuihin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten yhteenkuuluvuudentunnetta, tarjota informaatiota heitä koskevista ja kiinnostavista asioista sekä lisätä suvaitsevaisuutta.

17. toukokuuta on kansainvälinen homofobian vastainen päivä, jonka tarkoituksena on havahduttaa ihmiset huomaamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolo sekä näiden kohtaama syrjintä ja homofobia.

Ranneliike ry järjestää Helsingissä Ravintola dtm:ssä torstaina 17.5. kansainvälisen homofobian vastaisen päivän teemaan liittyvän 1705-nimisen hyväntekeväisyystilaisuuden.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.