Kännykkä tekee jokaisesta reportterin

Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
19.4.2007 08:52 Kansalaisjournalismin asiantuntija Dan Gillmor uskoo entistä kehittyneempien matkapuhelimien muuttavan uutistoimintaa siten, että yhä useammin uutisen tekee joku muu kuin ammattitoimittaja.
- On todennäköistä, että kun jotain tapahtuu, niin paikalla on joku muu kuin toimittaja, Gillmor sanoo.
Sivullisten ottamia kuvia ja elokuvia on vuosikausia käytetty tiedotusvälineiden materiaalina. Kuuluisin amatöörikuvaajan kuvaama uutisfilmi on Dallasissa vuonna 1963 naisten vaatteiden valmistajan Abraham Zapruderin kuvaama filmi, jossa Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy murhataan.
Uusien matkapuhelimien ominaisuudet tuovat tilanteeseen uusia mahdollisuuksia. Korkealaatuisten kameroiden ja entistä nopeampien tiedonsiirtoyhteyksien avulla julkaisukelpoisen materiaalin lähettäminen julkaistavaksi onnistuu suoraan paikanpäältä.
Paikannus luo uusia mahdollisuuksia
Suomessa mediapäivillä ja Nokian luona puhumassa viime viikolla käynyt Gillmor odottaa etenkin matkapuhelimien paikannusominaisuuksien luovan aivan uudenlaisia journalistisia palveluita.
Yksi esimerkki voi olla erilaiset mashup-palvelut, joissa yhdistetään useamman kuin yhden web-palvelun informaatiota. Esimerkiksi karttasovellukseen voi yhdistää kuvia ja tietoa paikan mukaan.
Kamerakännyköiden ottamia kuvia ja videoita on jo julkaistu eri uutisvälineissä. Siinä mielessä Gillmorin visioissa ei ole mitään uutta. Toistaiseksi kuvien laatu on kuitenkin ollut huonoa tai kerrassaan surkeaa.
Kuvien lähetystekniikkana on usein käytetty multimediaviestejä, joissa tekniset rajoitteet eivät mahdollista kovin suurten tiedostojen siirtoa. Uusimpien puhelimien kameroilla voi ottaa varsin korkeatasoisia kuvia ja videoita.
Nokian multimediayksikön johtaja Anssi Vanjoki uskoo, että multimediakännyköiden yleistyminen tulee olemaan hyvin nopeaa.
- Viiden vuoden päästä OECD-maissa on yhtä paljon multimediamatkapuhelimia kuin nykyään on tavallisia kännyköitä, Vanjoki sanoi omassa mediapäivien alustuksessaan. Vanjoen mukaan OECD-maissa matkapuhelin penetraatio on nyt 106 prosenttia.
Vanjoki lupaa sadan megan kännyköitä Vanjoen mukaan kahden vuoden päästä matkapuhelimien ominaisuuksiin kuuluu muun muassa sadan megatavun muisti, kymmenen megapikselin kamera ja teräväpiirtovideoiden katselumahdollisuus.
Virolainen Fromdistance -yhtiö on tuomassa huhtikuun lopussa kuluttajille Reporter-palvelua, jossa matkapuhelimella kuvattua materiaalia voi lähettää matkapuhelimesta suoraan julkaisijoiden palvelimille. Alkuvaiheessa mukana ovat Helsingin Sanomat, Yleisradio ja MTV3.
Palvelussa series 60 -ohjelmistoalustalla varustettuihin puhelimiin voi ladata ilmaisen ohjelman jonka avulla kuvia, videoita ja tekstiä voi lähettää palvelussa mukana oleville julkaisijoille. Materiaali siirtyy datasiirrolla millä tahansa tiedonsiirtotekniikalla mikä puhelimesta löytyy.
Lähetetty materiaali vastaanotetaan julkaisijan palvelimeen.
Osaamista on, kanava puuttuu
- Julkaisijat päättävät maksavatko he materiaalin lähettäjille ja millä tavalla he julkaisevat materiaalin, Fromdistancen toimitusjohtaja Jouko Vierumäki sanoo. Fromdistancelle julkaisijat maksavat palvelinohjelmasta. Palvelinohjelmassa kuva- ja videomateriaalia voidaan käsitellä automaattisesti esimerkiksi haluttuun tiedostomuotoon.
Fromdistancen aikaisemmat vastaavat tuotteet ovat olleet mediayhtiöiden käytössä, etenkin nettivideoiden välityksessä.
- Saksassa eräs mediayhtiö on siirtänyt jopa 200 megatavun tiedoston ohjelmamme avulla, Vierumäki sanoo.
Vierumäen mukaan kansalaisjournalismin ongelmana on se, että moni hyvä sisällöntuottaja on ilman sellaista julkaisukanavaa jolla riittäisi yleisöä ja maksaja.
- Enemmän kuin kykyä tuottaa sisältöä, tarvitaan kykyä mainostaa omaa osaamista, Vierumäki sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Nebula suojaa pk-yritysten usb-muistit Envaultin tekniikalla
10.02.2009 Nebula on avannut uuden pk-yrityksille suunnatun tietoturvapalvelun, joka suojaa kaikkien asiakasyrityksen henkilöstön käyttämien ulkoisten usb-muistitikkujen ja -kiintolevyjen sisällön ulkopuolisilta.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)