Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kantajana muun muassa Wang Xiaoning

Ihmisoikeusjärjestö iskee Yahoon kimppuun oikeudessa

20.4.2007 12:20 Ihmisoikeusjärjestö World Organization for Human Rights USA on haastanut Yahoon oikeuteen väittäen, että hakuyhtiö on avustanut Kiinan kommunistista hallintoa paljastamalla tietoja toisinajattelijoista.

Kantajana on vangittu toisinajattelija Wang Xiaoning ja hänen vaimonsa Yu Ling. Kanne nostettiin Kalifornian Oaklandissa. Ihmisoikeusjärjestö vaatii määrittämättömiä korvauksia ja haluaa Yahoon aktiivisesti huolehtivan, että kaikki vangitut vapautetaan.

Yahoo on myöntänyt antaneensa tietoja käyttäjistään Kiinan hallituksen vaatimuksesta. Yhtiö korostaa, että sen työntekijät voivat joutua vaikeuksiin, jos he eivät noudata paikallisia lakeja.

Yahoo huomautti, ettei sillä ole ollut aikaa tutustua kanteeseen. Samalla yhtiö totesi olevansa huolestunut siitä, että Kiinan kansalaisia on vangittu poliittisten mielipiteiden esittämisestä internetissä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.