Nettikameraseksi ryydittää teinirakkautta
20.4.2007 08:28 Tukholma - Joka kolmannella alle 21-vuotiaalla on kokemusta nettikameraseksistä, kertoo Malmön kaupungin julkaisema nuorisotutkimusraportti. Monet nuorista nakuilevat sen mukaan nettikameran edessä seurustelusuhteeseensa liittyen, mutta ehdotuksiin kytkeytyy toisinaan myös raha.
Internetillä ja seksillä on monen nuoren mielestä mutkaton suhde. Ruotsin Malmössa tehdyn nuorisotutkimuksen mukaan edes ajatus nettikameraseksin ostamisesta tai myymisestä ei ole aivan vieras. Rahan liittämistä nakuiluun pitää soveliaana yhdeksän prosenttia alle 21-vuotiaista nuorista ja viisitoista prosenttia heitä hieman vanhemmista.
Seksiin liittyen tarjotaan netissä rahaa etenkin teineille, tutkimusraportti kertoo. Kun 21 vuotta täyttäneistä joka kymmenes oli saanut netissä seksiin liittyviä rahatarjouksia tai tarjonnut itse maksullista seksiä netin välityksellä, nousi prosenttiluku nuorempien joukossa 26:een. Nuorimmistakin tosin vain kolme prosenttia kertoi tehneensä jotain maksusta.
Tarjouksia seksistä oli tehty etenkin 16-19 -vuotiaille nuorille, jotka toisaalta olivat myös tutkimuksen otoksessa suurin ryhmä, raportissa huomautetaan.
Suora yhteys makuuhuoneesta toiseen
Yleisimmin nuoret sekstaavat netissä seurustelusuhteisiinsa liittyen. Nuoremmista vastaajista noin joka kolmannella oli omien sanojensa mukaan kokemusta nettikameraseksistä. Nämä nuoret siis olivat nähneet jonkun "tekevän jotain" nettikameran edessä tai esiintyneet itse jollekulle nettikameran välityksellä. Vastaavaa kokemusta oli 21 vuotta täyttäneistä vain joka neljännellä.
Nuorten vastaukset merkitsevät tutkimusraportin mukaan haastetta myös tahoille, jotka tarjoavat nuorille neuvontaa ja tukea: valtaosa kyselyyn vastanneista nuorista toivoo saavansa apua, mikäli netin ja seksin kytkennästä seuraa hankaluuksia.
Seksitapaamisiin lähtevät vain harvat
Yleisesti ottaen Malmön nuoret eivät pidä esimerkiksi nettikameraseksiä ongelmallisena, mutta tutkijan mukaan netissä liikkuu myös nuoria, joilla esimerkiksi erilaisten sosiaalisten ongelmien ja yksinäisyyden seurauksena on alttiutta ajautua ongelmallisiin tilanteisiin.
Varsinaisiin seksitapaamisiin pelkkien nettikeskustelujen pohjalta nuoret näyttävät lähes poikkeuksetta suhtautuvan pidättyväisesti. Poikkeustapaukset taas kytketään raportissa keskusteluun, jota käydään nuorten tarpeesta saada osakseen huomiota ja hyväksyntää muun muassa yhä ulkonäkökeskeisemmässä kulttuurissa.
Nuorten tilannetta kartoittava kysely on osa laajempaa tutkimusraporttia "När prostitutionen flyttade in i vardagsrummet", jossa tarkastellaan seksipalvelujen nettivälitteistä markkinointia Skånen ja Öresundin alueella. Nuorisokyselyyn osallistui 429 vastaajaa, jotka rekrytoitiin nuorten neuvontapalveluja tarjoavien tahojen välityksellä. Tutkimusraportin on julkaissut Malmön kaupunki.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (1)