Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tapiola ja Väestöliitto solmivat yhteistyösopimuksen

Verkkosivusto apuun hankalissa kasvatuskysymyksissä

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

23.4.2007 13:01 Tapiola ja Väestöliitto aloittavat yhteistyön, joka perustuu 9-18 -vuotiaiden lasten ja nuorten vanhemmille tarkoitettuun verkkosivustoon. Verkon kautta vanhemmille tarjotaan tietoa nuorten kehitykseen, itsenäistymiseen ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa ja lisäksi vanhemmat voivat kysyä Väestöliiton asiantuntijoilta neuvoja ongelmiinsa.

- Perustettavan verkkosivuston kautta halutaan tukea äitejä ja isiä heidän vanhemmuudessaan. Väestöliitossa on huomattu, että vanhemmat ovat usein neuvottomia kasvavien nuorten kanssa, Tapiolan myynnistä, markkinoinnista ja alueellisista palveluista vastaava johtaja Arto Jurttila sanoo tiedotteessa.

Väestöliiton toimitusjohtajan Helena Hiilan mukaan sivusto on tarpeellinen, koska murrosikäisten nuorten vanhemmille ei ole tarjolla riittävästi tuki- ja neuvontapalveluita.

Tapiolassa kehitetään palvelukokonaisuuksia eri-ikäisille asiakkaille, ja osa palveluista tuotetaan yhteistyökumppaneiden kanssa.

- Haluamme tarjota apua suomalaisten eri elämänvaiheisiin. Teemme sponsorointiyhteistyötä muun muassa Suomen Punaisen Ristin kanssa. SPR:n ystävätoiminnassa pääpiste on iäkkäämpien ihmisten auttamisessa, kun taas Väestöliiton kanssa tehtävän yhteistyön kautta voimme tukea perheitä, Arto Jurttila selvittää.

Aukeaa vuoden lopulla

Murrosikäisten vanhemmille suunnattu sivusto avautuu vuoden lopussa. Väestöliiton toimitusjohtajan mukaan verkko on erinomainen kanava, koska sen kautta vanhemmat voivat kysyä vaikeitakin asioita anonyymisti Väestöliiton asiantuntijoilta.

Kysymys-vastaus -palvelun lisäksi uudelle sivustolle tulee tietoa lapsen ja nuoren kehityksestä sekä mahdollisuus vertaistukeen muilta vanhemmilta.

- Vanhemmat kaipaavat apua kasvatuksessa ja myös aivan tavallisissa arkiasioissa. Tämä johtuu useastakin syystä, kuten siitä, että nuorten kasvuympäristö on muuttunut todella paljon vanhempien omasta nuoruudesta, Helena Hiila miettii.

Hiila uskoo, että sivuston käyttäjiä tulee kiinnostamaan erityisesti se, miten nuoren kasvua terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi parhaiten tuetaan.

- Kysymykset koskevat varmasti sitä, miten lapsille ja nuorille voidaan asettaa rajat. Luultavasti käyttäjiä kiinnostaa myös se, mikä kuuluu nuorten normaalin itsenäistymiskehitykseen tai esimerkiksi se, miten nuorille kannatta puhua seksuaalisuudesta, Helena Hiila uskoo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.