Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokia nosti arvoaan 19 prosenttia

Google ohitti Microsoftin maailman arvokkaimpana tavaramerkkinä

24.4.2007 07:01 Googlen tavaramerkki ohitti 66 miljardin dollarin markkina-arvollaan Microsoftin. Nokia on Brandz-tutkimuksen mukaan sijalla 12. ja jää alle puoleen Googlen arvosta.

Markkinatutkimuslaitos Millward Brown Optimorin tekemässä Brandz-tutkimuksessa viimevuotinen voittaja, Microsoft, putosi 55 miljardillaan kolmannelle tilalle General Electricin, 62 miljardia,  taakse.

Muita teknologiayrityksiä arvokkaimpien listalla oli China Mobile, viides 41 miljardilla sekä IBM, yhdeksäntenä 33,5 miljardilla.

Nokia ylsi sijalle 12. ja yhtiön merkin markkina-arvoksi muodostui 31,6 miljardia dollaria. Nokia oli kasvattanut arvoaan parhaimpien joukossa, muutosta oli 19 prosenttia ylöspäin.

Hewlett-Packard ylsi sijalle 15 ja Apple seuraavaksi.

Ranking antaa dollarimääräiset arvot tavaramerkeille. Ne muodostuvat nykyisistä arvoista ja odotusarvoista tulevaisuudessa. Arvot perustuvat talouden numeroihin, mutta myös pehmeämpiin arvoihin kuten kuluttajien uskollisuuteen ja kasvuodotuksiin.

- Vahvat tavaramerkit pystyvät hyödyntämään uudet ansaintamahdollisuudet ja vastaamaan markkintilanteen muutoksiin, johtaja Joanna Seddon Millward Brownilta totesi vnunetille.


Arvokkaimmat tavaramerkit 2007
Sijoitus Tavaramerkki Arvo (USD Mrd)
1 Google 66,4
2 General Electric 61,9
3 Microsoft 55,0
4 Coca-Cola 44,1
5 China Mobile 41,2
6 Marlboro 39,2
7 Wal-Mart 36,9
8 CitiGroup 33,7
9 IBM 33,6
10 Toyota Motor 33,4

Lähde: Millward Brown Optimor

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kommentit (2)

Huono 0
Googlen tavaramerkki ohitti 66 miljardin dollarin markkina-arvollaan Microsoftin. Nokia on Brandz-tutkimuksen mukaan sijalla 12. ja jää alle puoleen Googlen arvosta.
Digitoday
Huono 0
voe voe, kyl nyt Bili Boy on surullinen amerikoissa...
anti mikki
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.