Nuoret luottavat lujasti nettiosaamiseensa
25.4.2007 13:34 Nuorilla on suuri luottamus netinkäyttönsä turvallisuuteen. Tietoturvapäivä 2007 -hankkeen tekemän nettikyselyn mukaan yli 90 prosenttia nuorista osaa mielestään käyttää internetiä turvallisesti.
Kyselyn mukaan vain alle kaksi prosenttia vastaajista ei osaa mielestään käyttää verkkoa turvallisesti.
Nuoret myös tietävät netinkäytön perusasioista mielestään paljon: vastaajista suurin osa ilmoittaa tietävänsä riittävästi omien henkilötietojen antamisesta verkossa ja nettikaverin tapaamisesta oikeassa elämässä. Vähiten nuoret tuntevat tietävänsä vertaisverkkojen käytöstä, virusturvasta ja nettiostamisesta.
Nuoret myös keskustelevat vanhempiensa kanssa melko paljon internetin käytöstä: 72 prosenttia vastaajista kertoo keskustelevansa kotona aiheesta joskus tai aika usein. Vain seitsemän prosenttia ei keskustele asiasta vanhempiensa kanssa koskaan.
Kyselyyn vastanneiden nuorten mielestä vanhemmat kaipaisivat kuitenkin lisää tietoa nuorten käyttämistä verkkopalveluista, verkkokaverin tapaamisesta oikeassa elämässä ja kuvien julkaisemisesta internetissä. Habbo Hotel ja IRC-Galleria -verkkosivustoilla helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 18 204 11–17-vuotiasta nuorta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (5)
Vähän sama kun kysyttiin äänestämisestä verkossa verkkokyselyllä. Tai kysyttäisi Alkossa pitäisikö Alkot säilyttää.
Ergo, et voi luottaa siihen, mitä ihminen mittauskohteena itsestään väittää. Ilmeisesti ongelma on lähinnä tämä mittalaitteen (henkilön päänsisäinen olotila) kalibroimattomuus. Ehkä mojova isku cluebatilla auttaisi?
Jotenkin veikkaan, että nämä kersat kuuluvat tuohon ryhmään (1).
Onhan tuo totta, että ei se kaikkia nuoria kata, mutta enpä nopeasti keksi yhtään tutkimusta, joka kattaisi koko väittämänsä ryhmän. Aina löytyy valittamista.
Onhan tuo totta, että ei se kaikkia nuoria kata, mutta enpä nopeasti keksi yhtään tutkimusta, joka kattaisi koko väittämänsä ryhmän. Aina löytyy valittamista.
Ei kukaan kaipaa 100% katetta vaan kattavan otoksen. Idea tutkimuksissa on valita esimerkiksi 1000 ihmistä jotka vastaavat koko väestöä. Jos väestössä on 10% vasenkätisiä, on tutkimuksessakin 100 vasenkätistä. Ja niin edelleen. Tietysti riippuen tutkimuksesta (yleensä kätisyys ei ole tärkeä)
Sen sijaan kun otetaan habbopälleriasta väkeä vapaaehtoisesti vastaamaan ei saada yhtään kattavaa otosta. Saadaan 100% niitä jotka ovat kiinnostuneita vastaamaan tuosta asiasta, 100% käyttää habboa ja/tai pälleriaa ja 100% käyttää nettiä. Jos tutkitaan koko tuota ikäluokkaa ei varmasti 100% käytä habbopälleriaa, 100% ei käytä nettiä ja 100% ei ole kiinnostunut vastaamaan asiasta. Ei siis saada luotettavaa tietoa aiheesta. Ei tavoiteta niitä jotka eivät käytä nettiä (sehän juuri kiinnostaisi miksi, eivätkö luota taitoihinsa tosiaan), ei saada tietoa niistä jotka käyttävät nettiä harvoin, ei niistä monista jotka käyttävät nettiä vaikka pelkästään tiedonhakuun jne.
Kai seuraavaksi tehdään tutkimus koko maan puolueiden kannatusluvuista kysymällä kaikilta vaasalaisilta S-marketissa kävijöiltä mitä kannattavat, siitähän saadaan myös hyvä otos jos vaan tarpeeksi monelta kysytään?