Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tietoturvapäivä 2007 -kysely

Nuoret luottavat lujasti nettiosaamiseensa

25.4.2007 13:34 Nuorilla on suuri luottamus netinkäyttönsä turvallisuuteen. Tietoturvapäivä 2007 -hankkeen tekemän nettikyselyn mukaan yli 90 prosenttia nuorista osaa mielestään käyttää internetiä turvallisesti.

Kyselyn mukaan vain alle kaksi prosenttia vastaajista ei osaa mielestään käyttää verkkoa turvallisesti.

Nuoret myös tietävät netinkäytön perusasioista mielestään paljon: vastaajista suurin osa ilmoittaa tietävänsä riittävästi omien henkilötietojen antamisesta verkossa ja nettikaverin tapaamisesta oikeassa elämässä. Vähiten nuoret tuntevat tietävänsä vertaisverkkojen käytöstä, virusturvasta ja nettiostamisesta.

Nuoret myös keskustelevat vanhempiensa kanssa melko paljon internetin käytöstä: 72 prosenttia vastaajista kertoo keskustelevansa kotona aiheesta joskus tai aika usein. Vain seitsemän prosenttia ei keskustele asiasta vanhempiensa kanssa koskaan.

Kyselyyn vastanneiden nuorten mielestä vanhemmat kaipaisivat kuitenkin lisää tietoa nuorten käyttämistä verkkopalveluista, verkkokaverin tapaamisesta oikeassa elämässä ja kuvien julkaisemisesta internetissä. Habbo Hotel ja IRC-Galleria -verkkosivustoilla helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi 18 204 11–17-vuotiasta nuorta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Entäs sitten ne henkilöt jotka eivät käytä habboa eikä pälleriaa? Tiedän useitakin nuoria jotka eivät kummassakaan ole. Miksi tutkimuksia nykyään halutaan keskittää juuri näiden "palvelujen" käyttäjiin ja oletetaan että se on hyvä otos koko nuorisosta?

Vähän sama kun kysyttiin äänestämisestä verkossa verkkokyselyllä. Tai kysyttäisi Alkossa pitäisikö Alkot säilyttää.
Entäs muut? 25.4.2007 14:15

Anonyymi
Tästä omiin kykyihinsä ja tietoihinsa luottamisesta tehtiin jo aikaa sitten se tutkimus, jossa todettiin, että (1) tiedottomat idiootit eivät edes tajua osaamattomuutensa tasoa ja siten räikeästi yliarvioivat osaamisensa ja (2) gurut tietävät tietojensa rajallisuuden ja kyynisinä aliarvioivat kykynsä.

Ergo, et voi luottaa siihen, mitä ihminen mittauskohteena itsestään väittää. Ilmeisesti ongelma on lähinnä tämä mittalaitteen (henkilön päänsisäinen olotila) kalibroimattomuus. Ehkä mojova isku cluebatilla auttaisi?

Jotenkin veikkaan, että nämä kersat kuuluvat tuohon ryhmään (1).
Kyvytön guru 25.4.2007 15:09

Anonyymi
Galleriassa ja Habossa taitaa suuri(n) osa nuorista vierailla.

Onhan tuo totta, että ei se kaikkia nuoria kata, mutta enpä nopeasti keksi yhtään tutkimusta, joka kattaisi koko väittämänsä ryhmän. Aina löytyy valittamista.
tonberry1 25.4.2007 15:11

Anonyymi
Galleriassa ja Habossa taitaa suuri(n) osa nuorista vierailla.

Onhan tuo totta, että ei se kaikkia nuoria kata, mutta enpä nopeasti keksi yhtään tutkimusta, joka kattaisi koko väittämänsä ryhmän. Aina löytyy valittamista.


Ei kukaan kaipaa 100% katetta vaan kattavan otoksen. Idea tutkimuksissa on valita esimerkiksi 1000 ihmistä jotka vastaavat koko väestöä. Jos väestössä on 10% vasenkätisiä, on tutkimuksessakin 100 vasenkätistä. Ja niin edelleen. Tietysti riippuen tutkimuksesta (yleensä kätisyys ei ole tärkeä)

Sen sijaan kun otetaan habbopälleriasta väkeä vapaaehtoisesti vastaamaan ei saada yhtään kattavaa otosta. Saadaan 100% niitä jotka ovat kiinnostuneita vastaamaan tuosta asiasta, 100% käyttää habboa ja/tai pälleriaa ja 100% käyttää nettiä. Jos tutkitaan koko tuota ikäluokkaa ei varmasti 100% käytä habbopälleriaa, 100% ei käytä nettiä ja 100% ei ole kiinnostunut vastaamaan asiasta. Ei siis saada luotettavaa tietoa aiheesta. Ei tavoiteta niitä jotka eivät käytä nettiä (sehän juuri kiinnostaisi miksi, eivätkö luota taitoihinsa tosiaan), ei saada tietoa niistä jotka käyttävät nettiä harvoin, ei niistä monista jotka käyttävät nettiä vaikka pelkästään tiedonhakuun jne.

Kai seuraavaksi tehdään tutkimus koko maan puolueiden kannatusluvuista kysymällä kaikilta vaasalaisilta S-marketissa kävijöiltä mitä kannattavat, siitähän saadaan myös hyvä otos jos vaan tarpeeksi monelta kysytään?
- 26.4.2007 4:16
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Matka-ajan korvaamisesta pitää sopia tietoalan toimihenkilön kanssa

19.05.2008 Toimihenkilöliitto Erto ihmettelee työtuomioistuimen aikaisemmin toukokuussa tekemää päätöstä tietotekiikka-alan matka-ajan korvaamista koskeneessa tulkintariidassa.


Kolme vuotta sitten

Nokia laski, Samsung kasvoi kännykkämarkkinoilla

19.05.2010 Matkapuhelinvalmistaja Nokian markkinaosuus tammi–maaliskuussa ostetuista matkapuhelimista laski. Nokian osuus supistui vuoden aikana reilulla prosenttiyksiköllä 35,0 prosenttiin. Yhtiö on kuitenkin yhä maailman suurin matkapuhelinten valmistaja. Näin arvioi tutkimusyhtiö Gartner tuoreessa raportissaan.

.