Poliisi ja maistraatti kokeilevat sähköistä ajanvarausta
2.5.2007 09:12 Helsingin, Hyvinkään ja Ylä-Savon poliisilaitokset, sekä Hyvinkään ja Pohjois-Savon maistraatit ottavat pilottikäyttöön sähköisen ajanvarausjärjestelmän keskiviikosta alkaen.
Ensi syksynä kokeilu laajenee muutamiin yhteispalvelupisteisiin, joissa tarjotaan poliisin ja maistraatin palveluja.
Järjestelmän myötä asiakaspalvelun toivotaan parantuvan ja toimipisteiden henkilöstöresurssien hyödyntäminen tehostuu. Hankkeen kustannuksista sisäasiainministeriön tietohallinto maksaa 75 prosenttia ja loput kuluista jaetaan puoliksi poliisin ja maistraatin kesken.
Poliisin kannalta sähköisen ajanvarauksen tärkein ominaisuus on tietyn alan asiantuntijan paikallaolon varmistaminen.
Esimerkiksi jos asiakkaan tulee tuoda ampuma-ase poliisilaitokselle, järjestelmä varmistaa että ampuma-aseisiin erikoistunut henkilö on tavattavissa.
Toinen tavoite on lyhentää etenkin pääkaupunkiseudulla joskus hyvinkin pitkiksi venyviä jonoja ohjaamalla ajanvaraukset esimerkiksi aamupäivän hiljaisemmille tunneille.
Järjestelmän kautta voi varata ajan myös Ylä-Savon poliisilaitoksen alueella kiertävään poliisin lupapalveluautoon.
Ajanvaraukseen pääsee osoitteesta http://www.ajanvaraus.fi/isl/cmr/poliisi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- Venäläinen rickroll leviää maailmalla 12:38
- Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia 09:23
- Amiraali Kirk kokoaa tekijöitä scifi-hankkeisiin 12:12
- Spotifyn startti kompuroi Yhdysvalloissa 10:39
- Jaana Pelkonen juontaa peligaalaa 09:35
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää








