Hustler hyppää samaan sänkyyn muiden kanssa
8.5.2007 13:19 Suomeen syntyy suuri aikuisviihdekeskittymä, jonka tarjontaan kuuluu seksilehtien sekä netti- ja mobiilipalveluiden lisäksi myös SexTV.
Hustlerin ja kolmen muun aikuisviihdelehden Suomen kustannus- ja julkaisuoikeudet ovat myyty Canal d'Amour Oy -kustannusyhtiölle.
Yhtiön omistajia ovat pääasiassa aikuisviihteen online- ja tv-alalla vaikuttaneet Jukka Siitonen, Tero Eloranta ja muun muassa Kallea, Jallua ja Rattoa julkaisevan kustannusyhtiö Pressmastersin omistaja Vesa Riihinen.
Oikeudet Canal d'Amourille myivät NTS Communcations ja HF Publications. Myyjät jatkavat seksilehtien julkaisua Baltiassa. Osapuolet eivät kuitenkaan julkistaneet oikeuskauppojen hintaa.
Kaupan myötä Suomeen syntyy aikuisviihdekeskittymä, joka tavoittaa palveluluillaan 845 tuhatta kuluttajaa. Näistä SexTv-kanavalla on 565 tuhatta katsojaa. Netti ja mobiilipalveluita puolestaan käyttää 165 tuhatta käyttäjää ja lehtiäkin lukee reippaat satatuhatta lukijaa.
Oikeuksien keskittämisellä haetaan paino- ja digiaikuisviihteen synergioita. Mallia on haettu muun muassa Saksan Beate Uhse -konsernilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (7)
Tarvitseeko teidän sitä erikseen ryhtyä boikotoimaan? Ettei nyt vaan kommentoijalla itsellään surisisi jokin iloinen kapistus kaapissa salaa, olisiko tämä kuitenkin tätä periuskovaista kaksinaismoralismia? Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen. :D
Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä. Joku ei tykkää pornosta, toinen tykkää, kysyntä määrää tarjonnan, miksi sitä jonkun marginaalisen hurskastelijajengin takia pitäisi toisten ihmisten elämää lähteä rajoittamaan, eivät pornon kuluttajatkaan varmaan nouse barrikadeille huutelemaan raamattujen myynnin lopettamista tai jehovien lahtaamisen puolesta vaikka eivät niistä innostuisikaan?
En siis puolusta erikseen pornoa tai seksiteollisuutta, vaan ihmisten oikeutta omiin näkemyksiinsä ja kokemuksiinsa. Turhasta ahdasmielisyydestä on moni riita alkanut ja nyrkki käynyt heilumaan perähikiän kantakuppiloissakin.
Lisäksi se luo vääriä mielikuvia etenkin miehille siitä mitä seksin pitäisi olla. Tavallinen suomalaisvaimo ei pysty toteuttamaan pornoelokuvien temppuja, asentoja ja himokkuustasoa. Tämä aiheuttaa naisissa kateutta ja riittämättömyyden tunnetta. Nainen on luotu "tulla halutuksi" ja jos mies haluaa kovasti vain tuijottaa paljasta pintaa ruudulta, nainen jää sivuun, miehen huomion ulkopuolelle. Naisen tunteet vahingoittuu, syntyy frigiditeettiä, avioeroja..
Porno ei ole harmitonta huvia vaan hetken impulsiivista mielihyvää jolla on kuitenkin kohtalokkaat seuraukset pitkässä käytössä. Moni jää koukkuun, kaikki ei, harva asiasta edes puhuu.
Onko kellään tietoja tutkimuksista missä pornonkatselu olisi johtanut väkivaltaisuuksiin, lapsipornoon, murhiin? Näistä välillä kuulee juttuja mutta jutut sikseen..