Paljon melua, vähän päätöksiä taloyhtiöiden keskusdigibokseista

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
10.5.2007 10:29 Ensikiinnostus keskusdigisovittimiin hiipui nopeasti. Monet taloyhtiöt olivat jo pitäneet yhtiökokouksensa, kun Yleisradio salli keskusdigisovittimien käytön.
Taloyhtiöiden kiinnostus keskusdigisovittimiin on laimentunut. Isännöitsijöiden mukaan taloyhtiöt eivät ole juurikaan kiinnostuneita keskussovittimen hankkimisesta. Lupa hankkia sovitin tuli taloyhtiöille liian myöhään.
– En ole kuullut, että tämä olisi herättänyt kummempaa kiinnostusta, kertoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.
Lupa digitaalisen signaalin muuntamisesta analogiseksi yhteisantennia käyttävissä taloyhtiöissä tuli huhtikuun alussa. Useissa taloyhtiöissä asia ei edes ehtinyt kevään yhtiökokoukseen.
– Jos tämä olisi tullut esiin hieman aiemmin, olisi se päätynyt esityslistoille, ja siitä olisi päästy edes äänestämään, sanoo Heikkilä.
Samoilla linjoilla ovat suuret isännöintialan yritykset. SKV:n isännöinnistä vastaava Jani Nieminen arvioi, että heidän 6 000 taloyhtiöasiakkaansa joukossa saattaa olla joitain yksittäisiä yhtiöitä, jotka ovat hankkineet keskussovittimen. YH-Isännöinnin Etelä-Suomen aluejohtaja Hannu Vahter ei puolestaan ole kuullut yhdestäkään tapauksesta. YH-Isännöinnillä on 2 200 asiakasyhtiötä.
Kun Yleisradio hellitti linjaansa ja salli digitaalisen signaalin muuntamisen analogiseksi, nousi asiasta iso haloo ja kiinnostus keskussovittimiin heräsi.
Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen kertoo, että kyselyissä ja neuvonnassa oli muutaman päivän piikki, mutta nyt on ollut hyvin rauhallista.
– Luulen, että ratkaisut oli jo ehditty tehdä suurimmassa osassa yhtiöitä.
Kohu poiki kuitenkin jonkin verran asennustöitä. Helsinkiläinen Asennus- ja Huoltoliike Maxisatin myyntijohtaja Hannu Huovila kertoo, että kiinnostusta keskussovittimiin on riittänyt, mutta asia on jäänyt taloyhtiöissä usein pohdinnan tasolle.
Hänen mukaansa jotkut taloyhtiöt harkitsevat nyt, kannattaisiko pitää vielä ylimääräinen yhtiökokous.
– Asennustöitä tehdään edelleen, mutta nyt pitää tehdä jo normaalia myyntityötäkin, Huovila valottaa keskussovitinkauppaan.
Huovilan mukaan Maxisat on asentanut keskussovittimia sen verran, että arviolta 7 000–8 000 kotitaloutta on kytketty yhteisverkkoon. Hän on samalla linjalla kuin isännöitsijätkin siitä, että lupa keskussovittimen käyttöön tuli asunto-osakeyhtiöiden kannalta liian myöhään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen 09:02
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tietoturvapäivänä rokataan ja tuetaan vanhempia
10.02.2009 Tänään tiistaina pidettävä Kansallinen tietoturvapäivä keskittyy tällä kertaa vanhempien valistamiseen mediakasvatuksessa. Nuorille järjestetään ilmaiskonsertti Helsingissä.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö












