Uusin hämisleffa myi yli 600 miljoonaa

Kuva: Columbia Tristar Egmont Film
15.5.2007 10:19 (päivitetty 10:23) Spider-Man 3 on myynyt 622 miljoonaa dollaria ensimmäisen kymmenen päivän aikana.
Hämähäkkimies-elokuvan toinen jatko-osa Spider-Man 3 pysyttelee jo toista viikkoa elokuvien listaykkösenä Yhdysvalloissa. Supersankarielokuva on myynyt maailmanlaajuisesti jo 622 miljoonaa dollaria kymmenen ensimmäisen päivän aikana.
Suomessa elokuva on pyörinyt teattereissa viikon. Finnkinon mukaan sen on nähnyt täällä jo yli 57 000 katsojaa ja elokuva kipuaakin viikon katsotuimmaksi.
Hämähäkkimiehen toinen jatko-osa on ollut kaikkien aikojen menestyksekkäin elokuva mitattuna ensi-ilta viikon myynneillä. Toiseen esitysviikkoon mennessä elokuvaan on myyty keskimäärin 145,5 miljoonan dollarin edestä lippuja, 60 miljoonaa Yhdysvalloissa ja 85,5 miljoonaa dollaria muualla maailmassa, kertoo Columbia Pictures.
Shrek uhkaa Hämähäkkimiehen ykkössijaa
Pelkästään Pohjois-Amerikassa elokuva on myynyt 242,1 miljoonaa dollaria. Elokuvatrilogian ensimmäinen osa myi ensi-iltaviikollaan 233 miljoonaa dollaria ja toinen 256 miljoonaa dollaria.
Spider-Man 3:n odotetaan tippuvan listaykkösen paikalta, kun ensi viikonloppuna ensi-iltansa saa animaatioelokuva Shrek’s Third. Seuraavan viikonloppuna listäykkösen paikan odotetaan vievän merirosvo-seikkailuelokuvan uusin osa Pirates of the Caribbean.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa 14:00
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kuva todistaa Mars-laskeutujan tuhosta
25.05.2010 Uusi kuva antaa lisää vihiä hiljentyneen Mars-robotin kohtalosta. Nasa on luopunut toivosta, että Phoenix Mars Lander olisi vielä elossa.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi
-
-21 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-21 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-20 e
Asrock CoreHT-S 245 B (Core i5-2450M, 4 GB, 1 TB, Win 8), keskusyksikkö
-
-10 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-9 e
Apple iMac (Core i5 2,9Ghz, 8 GB, 1 TB, 21,5", OS-X), pöytäkone













