Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Logoja saa näkyäå kansainvälisissä tapahtumissa

Yle puffasi Soneraa euroviisuissa

15.5.2007 08:59 Euroviisujen loppukilpailussa Soneran logo ilmestyi pari kertaa kesken ohjelmaa televisioruutuun.

Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi sanoo, että Soneran mainostamisessa ei ollut mitään ihmeellistä. Julkisin varoin kustannettu Yleisradio voi näyttää yritysten logoja kansainvälisissä tapahtumissa.

– Esimerkiksi champion liigan jalkapallo-otteluiden yhteydessä Yleisradio näyttää sponsoreiden logoja.

Euroviisuissa Soneran logon näyttäminen perustui Yleisradion ja Euroopan yleisradioliiton EBU:n väliseen sopimukseen. Viisuissa oli neljä pääsponsoria. Sonera oli näistä ainoa kotimainen logo.

Rahaa Yleisradio ei tienannut Soneran logon näyttämisestä.

– Yleisradio ei saa suoraa korvausta, vaan rahavirrat kulkevat pääsponsoreiden ja EBU:n välillä, Tunturi sanoo.

Kilpailukappaleiden välillä näytetyissä postikorteissa vilahti välillä valmistajien nimiä. Lasten kuravaatteista näkyi selvästi, että ne ovat Rukan valmistamia. Tunturi sanoo, ettei postikortteihin liittynyt sponsorointia.

– Jos valmistajan nimi siellä näkyy, se on vahingossa päässyt lipsahdus.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Sosiaaliset verkkopalvelut sopivat alaikäisten suojelemisesta

10.02.2009 Internetin sosiaalisia verkostopalveluja ylläpitävien yritysten välillä on ensimmäistä kertaa päästy Euroopan laajuiseen sopimukseen verkkoyhteisöjen alaikäisten käyttäjien suojelemisesta, ilmoittaa Euroopan komissio, joka sanoo myötävaikuttaneensa yhteisymmärryksen syntymiseen.

.