Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Canonilla ongelmia toimittaa Toshiballe

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

Kuva: Olli Häkämies / Lehtikuva

26.5.2007 07:48 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.

Toshiban piti tuoda ensimmäiset sed-televisiot (surface-conduction electron-emitter display) myyntiin tämän vuoden loka - joulukuussa. Uutuuksien oli tarkoitus tulla laajemmin saataville ensi kesänä Pekingissä järjestettävien olympialaisten alla. 

Toshiba ja Canon eivät IDG Newsin mukaan kertoneet televisioiden uutta lanseerausaikataulua. Yhtiöt ovat kehittäneet sed-televisioita muutaman vuoden ajan. 

Canonin mukaan toimitusongelmat johtuvat meneillään olevasta oikeudenkäynnistä ja siitä, että yhtiöltä on kulunut resursseja kustannustehokkaamman massatuotantotekniikan kehittämiseen. 

Canonin vastapelurina oikeudessa on texasilainen sed-tekniikan patentin omistava Nano Proprietary, joka on antanut Canonille oikeuden käyttää patenttia. Nano Proprietary ei kuitenkaan halua antaa oikeutta Canonin ja Toshiban sed-yhteisyritykselle SED Incille, josta Canon omistaa yhden osakkeen enemmistön. 

Koska Nano Proprietary ei katso SED Inciä Canonin tytäryhtiöksi, vaan väittää Toshiballa olevan yhtiössä suuri päätösvalta, texasilaisyritys saattaa vaatia Toshibaa maksamaan patentin käytöstä rojalteja. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Digitoday
Huono 0
Kaiken lisäksi sähkö vähän vievää tekniikkaa loistavilla ominaisuuksilla
Kehittäisivät vain OLED-näyttöjä
Huono 0
uusi tekniikka on aina parempaa parempi, mutta totuus kyllä tulee vastaan käytön jälkee. LCD on tekniikkaa jota kannatta kehittää ja unohtaa OLED näytöt välittömästi. Ei se että sähköä kuluu vähemmän ole hyvä syy ostaa tulevia OLED näyttöjä.
kake
Huono 0
Eihän tällä SED tekniikalla ole mitään tekemistä LCD tai OLED tekniikan kanssa, annettujen tietojen perusteella SED on oikeasti hyvä juttu, saa nähdä toteutuuko sitten ikinä kaupallisesti kun taas viivästyy.
Frank
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.