Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Innovatiivisimmat firmat

Nokia päihitti kahvi-innovaattorit

Starbucks sai kiitosta uusia kahvimakuja keksivistä tuotekehittelijöistään.

30.5.2007 09:05 Nokia tippui viidellä pykälällä sijalle kolmetoista, kun amerikkalaislehti Business Week julkisti vuosittaisen listansa maailman innovatiivisimmista yrityksistä.

Lehti kehuu Nokiaa, jonka työntekijät ovat rakentaneet myyntiä kehittyvillä markkinoilla ja viettäneet aikaa matalatuloisten asiakkaidensa kotona tai työpaikoilla.

Ajanvietto esimerkiksi nairobilaisissa kodeissa on johtanut innovaatioihin, jotka helpottavat lukutaidottomien asiakkaiden kännykänkäyttöä.

Kirjoitettuja hakemistoja on korvattu symbolikuvilla kehittyvien markkinoiden Nokia-puhelimissa, Business Week kertoo innovaatioista.

Kahvilaketju Starbucks kiilasi listalla heti Nokian perään sijalle 14. Viime vuonna Starbucksin yli 50 tuotekehittelijää tehtaili ketjulle kahdeksan uutta kahvimakua.

Starbucks on myös julkaissut kirjoja ja tuottanut elokuvia sekä perustanut oman levymerkkinsä.

iPodeistaan kuuluisa ja sittemmin kännykkäbisnekseenkin siirtynyt Apple säilytti johtoasemansa Business Weekin innovatiivisuuslistalla.

Hopea- ja pronssisijoille lehti valitsi viimevuotiseenkin kärkikastiin kuuluneen Googlen ja Toyotan.

Jutun kirjoitti: Vuokko Aro

Vuokko Aro

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa

27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.

.