Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
McCartneykään ei kertonut tarkkaa aikaa

George Harrisonin leski: Beatles-musiikki verkkoon 2008

Paul MCartneykään ei kertonut ajankohtaa verkkojulkaisulle.
Kuva: wikipedia

4.6.2007 07:44 Vieläkään ei ole selvää, milloin Beatlesin musiikki lopulta tulee verkkomyyntiin. George Harrisonin lesken Olivian mukaan tapahtuma voi venyä ensi vuoteen.

Hiljattain onnistunut tavaramerkkiriidan sovittelu tietokonevalmistaja Applen sekä Beatlesin Apple-levy-yhtiön kesken auttoi Beatlesin musiikin myyntineuvotteluja. Tietokonevalmistaja Applen iTunes- on huomattavan suuri musiikkikauppias.

George Harrisonin leski Olivia totesi Reutersille, että ”vielä on muutamia asioita selvitettävänä”.

- Toivon, että musiikki tulisi verkkoon ensi vuoden loppuun mennessä, ehkä jo tämän vuoden lopulla, hän sanoi.

Koko Beatlesin musiikki on jo masteroitu uudelleen, joten äänen laatu paranee.

Beatlesin tuotanto lienee suurin puute verkkomusiikin tarjonnassa. Beatles-yhtyeen jäsenet sekä heidän perheensä ovat perinteisesti olleet konservatiivisia uusille tekniikoille.

Paul McCartney julkaisi uuden sooloalbuminsa Memory Almost Fullin digitaalisessa muodossa toukokuussa. McCartney kertoi, että verkkojulkaisusopimus on käytännössä valmis, muttei kertonut ajankohtaa.
 

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.