Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koulutusyhteistyötä

Accenture hioo it-huippuja MIT:n kanssa

5.6.2007 11:57 Accenture ja Massachusetts Institute of Technology -yliopiston ammatillisten koulutusohjelmien yksikkö kehittävät uutta it-koulutus- ja -sertifiointiohjelmaa Accenturen työntekijöitä varten.

Osapuolten mukaan huipputason it-henkilöstön maailmanlaajuinen kysyntä kasvaa edelleen, mikä lisää sertifiointiohjelmien merkitystä. Accenture Solutions Delivery Academy (Asda) -ohjelma perustuu Accenturen laajaan sovellusosaamiseen.
 
Accenturen ja MIT:n kaksivuotiseen yhteistyöhön kuuluu akatemian koulutuksellisen sisällön, oppilastehtävien sekä ohjelman kokonaissisällön jatkuva arviointi. Arvioinnin suorittavat MIT:n teknillisen tiedekunnan asiantuntijat, joiden erityisosaamisalueisiin lukeutuvat esimerkiksi Java, C++, SAP, hallinnointikeskeiset teknologiat, Microsoft-teknologiat sekä ohjelmistokehityksen elinkaari. Tiedekunnan antamaa palautetta hyödynnetään kurssimateriaaleissa ja tenteissä.
 
Noin 20 000 Accenturen työntekijällä on oikeus hakea ohjelmaan, mikä tekee hankkeesta arviolta suurimman, jossa MIT:n ammatillisten koulutusohjelmien yksikkö on koskaan ollut mukana. Ensimmäisten osallistujien odotetaan saavan sertifikaattinsa elokuussa.

- Työntekijämme saavat mahdollisuuden kurssityöskentelyyn ja arvostettuihin sertifikaatteihin, jotka on kehitetty maailman johtavan teknillisen korkeakoulun tuella. Samalla Accenture hyötyy tekniset ratkaisut osaavasta henkilöstöstään, joka on koulutettu korkeimpien standardien mukaisesti, sanoo Accenturen operatiivinen johtaja Stephen J. Rohleder.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.