Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Google Maps -mainonta

Googlen karttapalvelu teki katoista ilmoitustauluja

7.6.2007 14:12 Satelliittikuvaa välittävät verkkosivustot ovat synnyttäneet uudenlaisen ilmoitusmedian.

Yhdysvaltalaiset mainostajat ovat keksineet, että yhä tarkentuneet satelliittikuvat mahdollistavat katoille sijoitettujen mainosten lukemisen ilmasta käsin.

USA Today -lehti kertoo löytäneensä jo muutaman satelliittimainoksiin erikoistuneen yrityksenkin.

Kattomainontaa kokeileviin yrityksiin kuuluu kuriiripalvelu FedEx. Firman logo toimii satelliittikuvissa, sillä se on kontrasteiltaan riittävän voimakas.

Ainakin potentiaalista yleisöä mainonnalla on, sillä yli 65 miljoonan ihmisen arvioidaan käyttäneen Google Mapsin, Mapquestin ja muiden karttasivustojen satelliittipalveluja viime vuonna.

Kuluttajien verkkokäyttäytymistä tutkiva Greg Sterlingin mielestä ilmiö on lähinnä uutuudenviehätyksen ansiota. Hyvän PR-mahdollisuuden ja tilaisuuksia nokkelille markkinoijille kuvat ainakin tarjoavat, Sterling myöntää.

Tarkentuneet satelliittikuvat ovat herättäneet Yhdysvalloissa myös keskustelua kaventuvasta yksityisyydestä.

Google Mapsin pelätään paljastavan AA-kerhoissa, hedelmällisyysklinikoilla tai vaikka kiistanalaisissa poliittisissa tapahtumissa käyvien henkilöllisyyksiä.

Myös vaanijoiden pelätään käyttävän satelliittikuvia hyväkseen. Googlen kerrotaankin jo poistaneen turhan tarkkoja kuvia, jotka kohdistuvat perheväkivallan uhrien yömajoihin.

Jutun kirjoitti: Vuokko Aro

Vuokko Aro

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.