Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lähempää kokemusta

Kiertelyä ja kokeilua verkkokauppaan

Esimerkiksi vaatekauppa American Apparel on perustanut myymälän virtuaalimaailma Second Lifeen.

7.6.2007 09:52 Kolmiulotteisuudesta tavoitellaan elämyksellisyyttä verkkoshoppailuun. Ajatus on, että virtuaalinen tavaratalo olisi kokemuksena lähempänä sitä, mihin kuluttajat ovat tottuneet myymälöissä: kiertelyä ja kokeilua.

- Jos Isossa Omenassa tai Kampin keskuksessa voisi kierrellä myymälöitä virtuaalisesti, asiakas saisi paremman kuvan niiden tarjonnasta, sanoo puheenjohtaja Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistyksestä.

- Se herättäisi mielenkiinnon mennä fyysiseen myymälään kokeilemaan tuotteita.

Casals uskoo, että tulevaisuudessa fyysisiä myymälöitä mallinnetaan verkkoon. Virtuaaliostoskeskusten menestys riippuu siitä, toimiiko teknologia ja ottavatko kuluttajat sen käyttöön.

- Kuluttajakaupan näkökulmasta internet-aikakausi on kestänyt suurin piirtein 13 vuotta. Se antaa vähän perspektiiviä siihen, miten hurjaa vauhtia teknologia kehittyy.

Esimerkkiä peleistä Kolmiulotteisia nettikauppoja yritettiin jo 90-luvun hulluina vuosina, mutta infrastruktuuri ja päätelaitteet sekä selaimet ja muut sovellukset eivät vielä tukeneet 3d-ympäristöä.

- Aika ei ollut kypsä siihen. Nyt kiinnostusta 3d-maailmojen rakentamiseen taas on. Eri asia sitten on, mitä lisäarvoa kolmiulotteisuus toisi verkkokauppaan.

Pelimaailma on Casalsille esimerkki 3d-kehityksestä. Pelit ja virtuaaliyhteisöt alkavat olla hyvinkin aidon kaltaisia.

- Tämä kehitys näkyy ennen pitkää myös virtuaalikaupoissa. Se on vain ajan kysymys.

Virtuaalimyyjä auttaa Internet on Casalsin mukaan tärkein kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttava media. Suomalaisista noin 80 prosenttia tekee ostopäätöksensä internetistä saatavan tiedon pohjalta. Kolmannes ostaa tuotteita ja palveluja säännöllisesti netin välityksellä.

Internet-käyttäytyminen on viime vuosien aikana muuttunut paljon, samoin se, minkälaisia asioita kuluttajat arvostavat nettiasioinnin yhteydessä - kuten ostamisen nopeus ja helppous.

Verkossa ostopäätöksen tueksi tarvitaan paljon enemmän tietoa kuin reaalimaailmassa. Yksi kehityskohde on virtuaalimyyjä, sovellus, joka vastaa asiakkaan kysymyksiin, esittää vastakysymyksiä ja auttaa ostopäätöksen teossa puheen lisäksi äänenpainon, eleiden ja ilmeiden avulla.

Omiaan 3d-maailma on Casalsin mielestä auto- ja asuntokaupassa. Tulevaisuudessa asiakas voi kierrellä reaalimaailmasta tarkasti mallinnetussa virtuaalisessa asunnossa.

- Asiakas voi kokeilla seinille eri värejä ja huoneisiin sisustusvaihtoehtoja. Päästään huomattavasti pitemmälle asunnon ostamiseen vaikuttaviin tekijöihin.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Kolmiulotteisuudesta tavoitellaan elämyksellisyyttä verkkoshoppailuun. Ajatus on, että virtuaalinen tavaratalo olisi kokemuksena lähempänä sitä, mihin kuluttajat ovat tottuneet myymälöissä: kiertelyä ja kokeilua.
Digitoday
Huono 0
3d-ympäristö kuulostaa tietenkin houkuttelevalta ajatukselta, mutta vaikka tekniikka toimisikin, niin miten nopeat yhteydet tulisi olla? :o)
Putkikauppa.com
Huono 0
Että asiakkaita kiinnostaisi kiertää ostokeskuksen kauppoja netissä? Epäilen. Miten usein käytät esim. Ison Omenan nettipalvelua?

Ja vaikkei nopea yhteys olisi tarpeellinen, kuka sitten maksaisi 3d-palvelun tekoa, siihen kun voi uppoa kuukausitolkulla töitä?

Boo.com, tarvitseeko sanoa enemmän?
Boooh
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.