Jukolan viesti suunnistuu verkkoon
8.6.2007 11:37 Lapualla 16.-17.6. järjestettävää suunnistustapahtuma Jukolan viestiä varten rakennetaan Simpsiönvuoren ympäristöön mittavat tietoliikenneyhteydet muun muassa tv- ja internet-lähetyksiä sekä tulospalvelua varten. Tietoliikenneyhteydet ja -palvelut Virkiä-Jukolaan toimittaa paikallinen Vaasan Läänin Puhelin (VLP).
Jukolan viestiä on tänä vuonna mahdollista seurata television Urheilukanavan lisäksi internetin kautta suorana webcasting-lähetyksenä ympäri maailmaa. Kun tv-lähetyksessä seurataan lähinnä kärkijoukkueita, internetin kautta voi seurata rastien tapahtumia myös muiden joukkueiden osalta.
- Koska joukkueita on Venloissa noin yhdeksänsataa ja Jukolassa peräti 1359, kiinnostusta riittää myös kärjen ulkopuolella. Kameralla varustettuja online-rasteja on Virkiä-Jukolassa kaikkiaan kymmenen. Näistä kaikista välitetään tv-lähetykseen kuvaa, mutta internetiin kisajärjestäjät ja VLP lähettävät kuvaa näiden lisäksi 3 - 4 rastilta, kertoo järjestäjien puolelta tietoliikenneasioista vastaava Jukka-Pekka Sorvisto tiedotteessa.
Webcasting-lähetykseen odotetaan jopa 10 000 - 11 000 yhtäaikaista katselijaa. Lähetysten jakeluun ja hallintaan on käytetty Kepit Streaming System -järjestelmää, joka mahdollistaa lähetysten hajautuksen usealle eri palvelimelle. Palvelimia onkin sijoitettu eri puolille Suomea ja Ruotsia.
Järjestelmän etuna on myös se, että lähetyksen jakeluun voidaan käyttää avoimia video- ja audioformaatteja kuten Ogg Theora ja Ogg Vorbis. Tämä tarkoittaa sitä, että lähetysten vastaanotto onnistuu Windows-käyttöjärjestelmän lisäksi muun muassa Macintosh- ja Linux-käyttöjärjestelmillä.
Webcasting-lähetyksiä voi seurata Jukolan viestin kotisivuilta osoitteesta http://www.jukola2007.net/. Kuvaa on mahdollista seurata myös iptv-lähetyksenä Netikka TV:ssä, johon tulee tapahtumaa varten neljä Jukoaln viestin erikoiskanavaa.
Kärkijoukkueiden etenemistä seurataan gps-seurannalla, joka hoidetaan DNA:n yhteyksiä hyödyntäen. Seuranta on jokaisella osuudella noin kahdellakymmenellä joukkueella.
Yleisölle wlan
Tietoliikenneyhteydet Virkiä-Jukolaa varten on rakentanut VLP. Maastossa oleville rasteille kuitukaapelit on vetänyt Puolustusvoimat.
- Projekti on erittäin vaativa, sillä esimerkiksi kisakeskus ja sen yhteydet rakennetaan aivan alusta alkaen ja vain tätä tarkoitusta varten, kertoo tekninen asiantuntija Eki Mäki-Ikola VLP:ltä.
- Maastorasteilta tulevat yhteydet kulkevat osan matkaa VLP:n olemassa olevaa kuituyhteyttä pitkin, mutta sen lisäksi on täytynyt aurata maahan niin kuitu- kuin kuparikaapeliakin.
Myös Urheilukanavan lähetys siirretään kisakeskuksesta Digitan mastolle samalla valokuituyhteydellä.
Kisakeskukseen VLP on rakentanut valokuidulla tiedonsiirtonopeudeltaan sadan megabitin internet-yhteyden, joka on muun muassa tulospalvelun, lehdistön, yrityskumppaneiden ja kisayleisön käytössä. Paikanpäällä oleva yleisö voi käyttää internetiä kisakeskukseen pystytettävällä langattomalla wlan-verkolla.
Wlanilla voi esimerkiksi seurata tulospalvelua kannettavalla tietokoneellaan tai älypuhelimellaan. Yleisölle avoin wlan-verkko toteutetaan pilottimielessä ja ensimmäistä kertaa Jukolan viestissä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Aldata käynnistää säästökuurin Ranskassa
10.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Aldata Solutions aloittaa tehostamisohjelman Ranskassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













